War Machine: satoja miljoonia uhreja

Yhdysvaltojen toteuttama ”maailmanjärjestys” on aiheuttanut 20 – 30 miljoonan ihmisen kuoleman eri puolilla maailmaa vuoden 1945 jälkeen. Yksikään USA:n presidentti ei ole onnistunut hidastamaan tämän tappokoneen tahtia.

Viimeisimmässä strategisen puolustuksen asiakirjassa (2018) Pentagon (USA:n ulkoministeriö) määrittelee ”vapaan ja avoimen kansainvälisen järjestyksen” vihollisiksi Venäjän ja Kiinan, jotka Pentagonin mukaan rikkovat ”kansaivälisten suhteitten sääntöjä ja periaatteita”. Mutta kuka oikeastaan rikkoo sumeilematta kaikkia kansainvälisiä sääntöjä ja sopimuksia?

James A. Lucas on tehnyt professori Michel Chossudovskyn Global Research -keskukselle tutkimuksen, joka kertoo, että USA on vuoden 1945 jälkeen sotinut tai tehnyt vallankaappauksia yhteensä 30 Latinalaisen Amerikan, Aasian, Afrikan ja Euroopan maassa. Se kertoo, että USA:n armeija on suoraan vastuussa 10 – 15 miljoonasta kuolleesta, jotka ovat tulosta suurimmista sodista eli sodista Koreaa, Vietnamia ja Irakia vastaan.

USA on liittolaistensa kanssa yhdessä sotinut tai johtanut sotia/sijaissotia Afghanistanissa, Angolassa, Kongossa, Sudanissa, Guatemalassa ja monissa muissa maissa. Näissä sodissa arvioidaan kuolleen 10 – 14 miljoonaa ihmistä.

Kuolleitten lisäksi sodissa tulee haavoittuneita, jotka hyvin usein vammautuvat lopuksi elämäkseen. Haavoittuneita lasketaan olevan 10 jokaista sodassa kuollutta kohti. Tämä tarkoittaa, että USA:n sodissa haavoittuneita on satoja miljoonia.

Tämän lisäksi tulevat sotien epäsuorat vaikutukset ja niistä aiheutuvat kuoleman tuottamukset - nälkä, tautiepidemiat, pakkomuutot, orjuus, riisto ja ympäristövauriot. Vuodesta 1945 alkaen tähän päivään näistä USA:n sotien seurauksista ovat kärsineet sadat miljoonat ihmiset.

Verisin vallankaappaus maailmassa oli CIA:n 1965 organisoima Indonesian kaappaus. CIA antoi Indonesian murharyhmille listan 5000 ensimmäisestä kommunistista, jotka piti tappaa. Lopullista murhattujen määrää kaappauksessa ei osata sanoa, mutta arviot liikkuvat välillä 500 000 – 3 miljoonaa.

USA:n sotilaallinen imperialismi ilmenee jatkuvien sotien lisäksi myös ympäri maailmaa sijoitetuissa sotilastukikohdissa, joita on (laskutavasta riippuen) 800 – 1000. Näihin ei ole laskettu sotatoimialueilla olevia tukikohtia (Afganistan, Irak). Tukikohtien avulla USA hallitsee noin 150 maata maailmassa.

Vähäistä ei ole myöskään taloudellinen ja kulttuurinen imperialismi, jota USA on harjoittanut vuodesta 1945 alkaen. Esimerkkinä mainittakoon viihdekulttuuri, joka passivoi ihmisiä kaikkialla länsimaissa, ja lähes kaikissa maissa cocacola ja hampurilaiset saastuttavat ihmisten ruokavaliota.

Edellä kerrotun perusteella en usko, että usein kuultu lausahdus ”Venäjä on ihan yhtä imperialistinen maa kuin USA” pitää ollenkaan paikkaansa. Venäjä haluaa vain turvata omat rajansa ja elää niiden sisällä rauhassa.

Lähde:

From 1945 until today - 20 to 30 million people killed by the USA

by Manlio Dinucci, Voltairenet.org

ASEVARUSTELU PYSÄYTETTÄVÄ POHJOLASSA

Norjan ja Ruotsin rauhanaktivistien aloitteesta laadittu yhteispohjoismainen kannanotto Pohjolan militarisointia ja Natoa vastaan on iso tietopaketti siitä, mitä täällä tapahtuu sotavarustelurintamalla. Vetoomus on pitkä ja perusteellinen. Alla otteita siitä.

Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigun 24.7.2018 esittämä huoli Suomen ja Ruotsin lähentymisestä Natoon oli täysin aiheellinen. Erityisesti hän korosti viime toukokuussa solmittua puolustussopimusta USA:n, Suomen ja Ruotsin välillä.

Nato uhkaa sotiaallisesti yhä enemmän Venäjää kylmän sodan hengessä. Se järjestää jatkuvasti massiivisia sotaharjoituksia Itämeren maissa ja sijoittaa pysyviä joukkoja Puolaan, Balttiaan ja nyt myös Norjaan. Shoigu kertoi vain, että Venäjän on pakko oman turvallisuutensa vuoksi vastata Nato-maiden (ja myös lähellä Natoa olevien Suomen ja Ruotsin) sotilaalliseen varusteluun Venäjän rajoilla.

Kannanoton militarisointia vastaan ovat allekirjoittaneet useat kymmenet järjestöt Norjasta, Tanskasta ja Ruotsista. Suomesta muun muassa isot rauhanjärjestöt eivät ole allekirjoittaneet, mutta Rauhanpuolustajat on julkaissut vetoomuksen nettisivuillaan (osoite alla) ja jakaa huolen Pohjolan militarisoinnista. Allekirjoittajina Suomesta ovat Rauhanpuolustajien Lapin piirijärjestö, Naiset Rauhan puolesta ja nyt myös SKP ja Kommunistien liitto.

Tukikohtia ja asevarastoja Pohjolaan

Vetoomuksessa todetaan, että sodan vaara kasvaa Pohjolassa samalla kun asevarustelu kiihtyy Naton johdolla.

Norjaan perustetaan USA:n laivastotukikohtia. Ryggen lentokenttä Mossin lähellä varustetaan Naton lentotukikohdaksi. Islannissa Keflavikista tuli USA:n sotilastukikohta 2016.

Yhteistyössä EU:n kanssa liikenneväylät, energiaverkostot, tietoverkot ja lainsäädäntö mukautetaan sotatila huomioon ottaen. USA:n sotilaiden läsnäolo Arlandan lentokentällä Ruotsissa on esimerkki tästä kehityksestä.

Pysyvien tukikohtien perustamiseksi Norjaan on otettu ensi askeleet. 300 USA:n merisotilasta on sijoitettu Vaernesiin Trondheimin lähelle ja toinen tukikohta on perusteilla.
Norjaan varastoidaan suurta määrää sotilaskalustoa amerikkalaisia varten. Kalusto on varastoitu isoihin tunturiluoliin muun muassa Tröndelagissa.

F-35-hävittäjät ja ydinaseet

Ensimmäiset F-35-hävittäjät ovat saapuneet Norjaan ja ovat saaneet tukikohdan Tröndelagin Örlandetissa. Muutaman vuoden kuluttua samanlaisia hävittäjiä sijoitetaan Tanskaan Saksan rajan läheisyyteen. Suomi harkitsee F-35-hävittäjien hankintaa.
Näillä lentokoneilla Pohjola on saanut hyökkäysaseen, joka voi kuljettaa ydinaseita ja risteilyohjuksia. Koneiden lentosäde mahdollistaa sen, että ne yltävät kohteisiin syvälle Venäjälle. F-35-hävittäjät muodostavat osan USA-johtoista Nato-lennostoa.

Pohjoismaita ei enää voi pitää rauhan valtioina.

Pohjolasta tärkeä osa Naton ohjuspuolustusta

Yhdysvaltojen ja Naton ohjuspuolustusta integroidaan osaksi Pohjolan sotilasjärjestelmiä.
Norjan Vardöön todennäköisesti vuoteen 2020 mennessä valmistuva Globus 3 -tutka tekee Pohjolasta tärkeän osan Naton ohjuspuolustusjärjestelmää. Sen kautta Pohjola saa johtavan roolin. Pohjoismaiden sopimukset Naton kanssa marraskuussa 2017 merkitsevät, että myös Suomen ja Ruotsin tiedustelumateriaali on Naton käytettävissä.

Itämeren alueen militarisointi tapahtuu monin tavoin. Vuodesta 2009 lähtien USA/Nato sekä Suomi ja Ruotsi ovat järjestäneet lentosotaharjoituksia Viron, Liettuan ja Latvian yllä sekä laivastoharjoituksia Itämerellä. Ruotsi on perustanut sotilastukikohdan Gotlantiin. Tanska suunnittelee uutta tiedusteluasemaa Bornholmiin. Norjan Hönefossissa on merkittävä keskus, josta käsin valvotaan puheluita ja sosiaalista mediaa.
Tanskan sotilasbudjettia on tarkoitus kasvattaa 20 prosentilla seuraavan kuuden vuoden aikana. Osa tästä on F-35-hävittäjien hankintaa. Tanskalaiset sotalaivat varustetaan ohjuksilla ja tutkilla sekä pidemmän päälle mahdollisesti myös ydinkärjin varustetuilla ohjuksilla. Miehittämättömät lennokit kuuluvat myös suunnitelmiin.
Nato on perustamassa 4 000 sotilaan sotajoukot Baltian maihin. Tanska on nimetty paikaksi, johon Nato-joukot kokoontuvat, mikäli sota Venäjän kanssa syttyy. Tätä varten perustetaan 20 000 sotilaan vahvuinen osasto turvaamaan logistiikkaa.

Suomi ja Ruotsi isäntämaina

Suomen ja Ruotsin isäntämaasopimukset Naton kanssa tarkoittavat, että isäntämaan kutsun saatuaan Nato voi harjoitella sotaa näissä maissa sekä uhata sodalla tai käydä sotaa kolmatta maata vastaan näiden maiden alueelta käsin. Suomi on kutsunut Yhdysvallat osallistumaan vuonna 2021 järjestettävään sotaharjoitukseen, joka tulee olemaan suurin koskaan Suomessa järjestetty harjoitus.
Maat ovat vuodesta 2013 lähtien joka toinen vuosi osallistuneet Arctic Challenge Exercise -nimiseen Naton lentosotaharjoitukseen. Ruotsin ja Suomen isäntämaasopimusta käytetään sotaharjoituksiin Nato-maiden kanssa. Tähän asti suurimpaan sotaharjoitukseen Ruotsissa – Aurora 17 – osallistuivat myös USA, Suomi, Norja, Ranska, Tanska, Viro ja Liettua.
Suomi ja Nato ovat aloittaneet laajan turvallisuusyhteistyön. Lokakuussa 2017 Jens Stoltenberg avasi Suomessa keskuksen kyberuhkia vastaan (www.hybridcoe.fi).
Ruotsi tekee yhteistyötä Riiassa olevan StratComin kanssa (Nato Strategic Communication Centre of Excellence).

Militarisointi etenee

11.12.2017 EU:n neuvosto päätti perustaa hankkeen puolustusalan pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä (Permanent Structured Cooperation – PESCO). Tarkoitus on yhdessä kehittää puolustusvalmiutta ja rahoittaa yhteisiä projekteja. Maat sitoutuvat asevarusteluun. 25 EU:n jäsenvaltiota osallistuu, mukaan lukien Suomi ja Ruotsi. Tanskalla on poikkeuslupa olla osallistumatta EU:n sotilasyhteistyöhön.
Vidselin testausalue NEAT (North European Aerospace Test range) sijaitsee Norrbottenissa. Se on Euroopan suurin testausalue uusille asejärjestelmille, miehittämättömille lennokeille, hävittäjille ja satelliiteista ohjattaville raketeille. Tällä alueella Israel ja USA ovat kehittäneet avaruudesta käsin ohjattuja asejärjestelmiään, esimerkiksi miehittämättömiä lennokkeja, joita Israel on käyttänyt hyökätessään Gazaan. Alueella on käyty paljon sotaharjoituksia kymmenen viime vuoden aikana.
Maailman suurin sateliittien signaalien vastaanottoasema Esrange sijaitsee lähellä Kiirunaa. Se tuottaa kuvamateriaalia strategisista alueista länsiliittoutuman sotilasviranomaisille. Kiirunassa on toinen kahdesta satelliitteja varten perustetusta Galileo-asemasta, jotka kuuntelevat satelliittisignaaleja ja vastauksia maa-asemilta. Ruotsin Lerkilissä on Yhdysvaltojen ja Britannian jälkeen maailman kolmanneksi suurin tiedusteluasema.

Viholliskuvien muodostumista pitää ehkäistä

Tänä päivänä valtiot käyttävät uhkaa, pelottelua ja erilaisia väkivallan muotoja saavuttaakseen lyhytnäköisiä, kansallisia päämääriään. Lopputulema voi olla, että kaiken tuhoaa ydinsota.

Ristiriidat pitää analysoida kaikkien osapuolten näkökulmista, ei uhkina vaan yhteisinä ongelmina, jotka tulee ratkaista kaikkia kunnioittaen. On tärkeää, että vältetään turhaa vastakkainasettelua. Tulee ehkäistä viholliskuvien muodostumista.
Ihmisten pelot mahdollistavat asevarustelun. Me suosittelemme vuoropuhelua joka tasolla, taloudellista ja kulttuurivaihtoa sekä diplomatiaa.
YK:n peruskirjassa kannustetaan rauhanomaisten keinojen käyttöön konfliktiratkaisuissa. Voimavarat tarvitaan ihmisten hyvinvointiin, ei sotaan ja tuhoon. Sodat johtavat pakolaisvirtoihin, kärsimykseen ja uusiin konflikteihin.

Meidän tulee yhdessä vastustaa Naton sotavalmisteluja. Meidän täytyy yhdessä osoittaa mieltä sotaharjoituksia ja asevarustelua vastaan.

Vetoomus kokonaisuudessaan:

https://www.rauhanpuolustajat.org/asevarustelu-pysaytettava-pohjolassa/?v=f0aa03aaca95

Kuka lietsoo sotilaallisia jännitteitä Itämerellä?

"Erilaisten uhka- ja viholliskuvien rakentaminen palvelee ainoastaan sotateollisuutta ja maailman ehtyviä luonnonvaroja tavoittelevia suuryrityksiä sekä epädemokraattista valtaa keskittävää maailmanjärjestystä tavoittelevia poliitikkoja."

Sitaatti on Naiset Rauhan Puolesta -verkoston tuottamasta mainiosta tietopaketista ”Itämeren militarisointi – uhka maailmanrauhalle”. Sen pääsanoma on, että Itämeren lisääntyneet jännitteet johtuvat länsimaiden ja NATO:n toimista sitä ympäröivissä maissa. Raportti on julkaistu vain netissä naisetrauhanpuolesta.org -sivustolla.

Lännen massiiviset, jatkuvat sotaharjoitukset Itämeren maissa ja sitä kautta lisääntynyt sotilaallinen liikehdintä Itämerellä eivät ole rauhaa, vaan jännitteitä lisääviä toimia. Raportissa todetaan, että ”lännen varustelu ja sotilastoiminta tähtää Venäjän motittamiseen”.

NATO tunkeutuu röyhkeästi itäänpäin

1997 allekirjoitettiin NATO:n ja Venäjän perussopimus keskinäisistä suhteista, yhteistyöstä ja turvallisuudesta. Silloin NATO vakuutti, että ”ei ole aikomusta sijoittaa merkittäviä sotilasjoukkoja Keski- ja Itä- Eurooppaan”. Suullisesti oli jo aiemmin, Varsovan liiton purkautuessa, annettu lupaus, että NATO ei lainkaan laajene itään päin.

Toisin kuitenkin kävi. NATO alkoi 1990-luvulla levittäytyä kohti Venäjän rajoja. Lähes kaikki Varsovan liiton entiset jäsenmaat ovat nyt NATO:n jäsenmaita. NATO:n huippukokous Varsovassa 2016 päätti vielä vahvistaa sotilaallista läsnäoloa uusissa itäisissä jäsenmaissa sijoittamalla myös pysyviä joukkoja Viroon, Latviaan, Liettuaan ja Puolaan. NATO on perustanut lisäksi ohjuspuolustusjärjestelmän Puolaan ja Romaniaan.

Helmikuussa 2017 vihittiin Zaganissa, Puolassa käyttöön ensimmäinen USA:n pysyvä sotilastukikohta Itä-Euroopassa kylmän sodan päättymisen jälkeen. ”Rautaprikaatissa” on 3500 sotilasta, 87 Abrams-taisteluvaunua sekä muita taisteluajoneuvoja ja varusteita.

Maailman sotilasmenojen vertailu

Siprin selvityksen mukaan maailman maat käyttivät vuonna 2017 sotilasmenoihin noin 1 436 miljardia euroa. Tästä noin kolmasosa on USAn sotilasmenoja ja 7 suurimman NATO-maan sotilasmenot ovat yhteensä lähes puolet, noin 48 prosenttia.

Siprin mukaan Venäjän sotilasmenot putosivat vuonna 2017 peräti 20 prosenttia vuoden 2016 tasosta. Venäjä käytti sotilastarkoituksiin vuonna 2017 noin 55 miljardia euroa, joka on kymmenesosa USA:n sotilasmenoista.

Vaikka Venäjä on pinta-alaltaan maailman ylivoimaisesti suurin maa, sen sotilasbudjetti oli vuonna 2017 vasta maailman neljänneksi suurin. USA:n ja Kiinan lisäksi myös Saudi-Arabia ohitti Venäjän. Samalla kun Venäjän sotilasmenot laskivat, maailman maiden yhteenlasketut sotilasmenot kääntyivät vuonna 2016 nousuun ja nousivat myös vuonna 2017. Kuka siis uhkaa ketä?

Massiivisia sotaharjoituksia

Mitä ovat Baltops, Saber Strike, Spring Storm, Iron Sword, Atlantic Resolve, Anakonda,

Black Eagle, Noble Jump, ACE? Nämä ovat USA:n ja NATO:n erityyppisiä sotaharjoituksia, joita on pidetty vuosittain Itämeren ympäristössä. Useimpiin näistä myös Suomi on osallistunut.

Harjoittelee tietysti Venäjäkin, mutta omien rajojensa sisällä eikä tuhansien kilometrien päässä rajoistaan kuten USA. Joka neljäs vuosi Venäjän läntisellä alueella järjestetään Zapad-harjoitus, ja mukana on myös Valkovenäjä. Tästähän media nosti viime vuonna hirveän metelin. ”Länsi” -harjoitus on siis vain joka neljäs vuosi, koska muut harjoitukset ovat kolmessa muussa ilmansuunnassa. Vuonna 2014 maaliskuussa Venäjän järjesti laivaston sotaharjoitukset Kaliningradin alueella ja 2017 oli Venäjän ja Kiinan yhteinen sotaharjoitus Itämerellä.

Mahtava on lännen ylivoima myös sotaharjoituksissa. Kuka siis uhkaa ketä?

Sotilastukikohtien saaristo

USA:lla on lähes 1000 sotilastukikohtaa vieraissa maissa. USA:n joukkoja tai muuta sotilaallista henkilöstöä löytyy noin 160 maasta tai alueelta. Saksa, Italia, Japani ja Korea ovat suurimmat isäntämaat. Iso-Britannia toimii mm. Etelä-Atlantilla ja Välimeren alueella. Ranska toimii Eteläisen Tyynenmeren alueella ja Afrikassa. Myös Natolla ja EUFORilla on tukikohtia yhteisten operaatioiden tueksi.

Venäjä on sotilaallisesti läsnä lähinnä sen rajoilla sijaitsevissa maissa: Abhasia, Armenia, Valkovenäjä, Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan, Etelä- Ossetia. Lisäksi Venäjällä on tukikohta Syyriassa ja Vietnamissa. Täydellinen sotilaallinen ylivoima on tässäkin mielessä länsiliittoumalla. Kuka siis uhkaa ketä?

Sota paitsi tappaa, myös saastuttaa ympäristön

Raportin loppuosa on omistettu sodan ja sotateollisuuden jälkiin saastuttajana ja myös ydinvoiman vaaroja käsitellään.

USA:n puolustusministeriö on maailman pahimpia saastuttajia. Siihen verrattuna minkä tahansa korporaation jalanjälki on kääpiömäinen. Vuonna 2014 Maureen Sullivan, entinen Pentagonin ympäristöohjelman johtaja, kertoi Newsweek -lehdelle, että hänen toimistonsa hoidettavana on 39.000 saastunutta aluetta (19 million acres) pelkästään USA:ssa.

“Maamme lähes jokainen sotilaskohde on vakavasti saastunut”, sanoo kohta eläkkeellä oleva kongressin jäsen John D. Dingell. ”Sotilaskohteet muodostavat eräänlaisen myrkyllisen saariston USA:n halki McClellan ilmavoimien tukikohdasta Kaliforniassa lähellä Sacramentoa, mistä löydettiin radioaktiivista jätettä, aina Massachusettsin sotilaalliseen reservaattiin Cape Codilla asti, joka on räjähdysaineiden ja rakettipolttoainekomponentin, perkloraatin, myrkyttämä.”

Tuorein kauhuesimerkki USA:n sotatoimien seurauksista on Irakin sota (2003), joka aiheutti laajan aavikoitumisen. Se lamautti merkittävän osan Irakin maataloudesta. USA:n käyttämä köyhdytettu uraani (Depleted Uranium = DU) aiheutti valtavan ympäristötaakan irakilaisille. Sekä irakilaisten että sodassa palvelleiden sotilaiden keskuudessa DU on aiheuttanut syöpää ja muita sairauksia. Irakin sota aiheutti myös valtavia hiilidioksidipäästöjä.

.

Karatšai-järvi on pieni järvi eteläisessä Ural-vuoristossa Venäjän Tšeljabinskin alueella. Järven lähellä sijaitsee Majakin atomiteollisuuslaitos, jossa on tuotettu radioaktiivista plutoniumia atomiaseisiin 1940-luvulta lähtien. Järveä on käytetty atomiteollisuuden radioaktiivisen jätteen kaatopaikkana. Sitä on lukuisissa artikkeleissa ja raporteissa kuvailtu maailman saastuneimmaksi paikaksi.

Itämeri Rauhan mereksi

Rapotti loppuu vaatimukseen: ”On aika kutsua koolle kaikkia Itämeren maita (ei USA) koskeva konferenssi Itämeren muuttamiseksi Rauhan mereksi – rauha ihmisten välillä ja rauha ympäristön kanssa. Itämeren alueesta on tehtävä esimerkki uudesta yhteistyökyvystä – askel kohti sellaista turvallista maailmanjärjestystä, joka kunnioittaa YK:n antamia päätöslauselmia ja tekemiä sopimuksia sekä kansalaisten perusoikeuksia”.

Erilaisten uhka- ja viholliskuvien rakentaminen palvelee ainoastaan sotateollisuutta ja maailman ehtyviä luonnonvaroja tavoittelevia suuryrityksiä sekä epädemokraattista valtaa keskittävää maailmanjärjestystä tavoittelevia poliitikkoja.

Erään pitkän rakkaussuhteen lyhyt historia

3.6.2018 taisi tulla lopullinen ero elämäni pitkäaikaisimmasta suhteesta. Lähes 50 vuotta se kesti.

Kiihkeimmillään suhde oli 1980-luvulla, jolloin annoin kaiken energiani ja aikani – sen mitä kokopäivätyöltä ja pieneltä perheeltä jäi - tälle suhteelle.

1990-luvun puolivälissä suhde sitten säröili ja alkoi viilentyä. En kuitenkaan antanut periksi, vaan jatkoin laimeampaa suhdetta. Muutaman viime vuoden aikana olemme sitten – kulunutta sanontaa lainatakseni - ”kasvaneet erillemme”.

Liityin Suomen Rauhanpuolustajiin 1970. Sillä vuosikymmenellä vapaa-aika meni lukemattomissa järjestöissä ja poliittisessa työssä. Rauhantyön lisäksi eniten aikaani vei ay-toiminta, joka huipentui sitten 1980-luvulla ammattiyhdistykseni (se oli nimenomaan iso työpaikkayhdistys) puheenjohtajuuteen.

Kiihkeintä suhde rauhantyöhön oli 1980-luvulla, ydinaseitten vastaisessa liikkeessä. Kotimaisten mielenosoitusten lisäksi olin ulkomailla (omilla rahoillani) marssimassa rauhan puolesta, ydinaseita vastaan. Kesälomat meni näihin reissuihin. Olin rauhanjunassa Helsinki-Moskova-Budapest-Wien, naisten rauhanmarssilla New York-Washington, Maailman rauhanneuvoston kokouksessa Prahassa (2500 kokousedustajaa, ympäri maailman, Afganistania myöten), Brysselissä Natoa vastaan, Murmanskin rauhanleirillä, muun muassa, tärkeimmät mainitakseni. Olin näillä rauhanmatkoilla Rauhanpuolustajien edustaja ja kannoin ylpeänä pulupinssiä rinnassani. Samaan aikaan olin myös Rauhanpuolustajien johtoelimissä.

Rauhanliike sitten romahti samalla kun Neuvostoliitto romahti. Rauhanpuolustajista häipyivät ensin kokkarit, sitten kepulaiset, sitten valtaosa demareista ja kommareista. Jäsenmäärä romahti 30 000:sta muutamaan tuhanteen ja aktiivien määrä supistui muutamaan.1990-luvun alussa Pulujen toimistolla oli vain Markku Kangaspuro toiminnanjohtajana, lähes kokonaan vapaaehtoistyössä, ja apuna aika ajoin Koiviston Topi ja minä.

Kangaspuro pääsi Suomen Akatemian tutkijaksi 1994 ja tilalle Rauhanpuolustajien toiminnanjohtajaksi tuli Teemu Matinpuro. Teemun kanssa elvytettiin suunnilleen kaksistaan Pulut-lehti. Rauhan puolesta -lehti oli lopettanut rahan puutteessa. Päätoimittaja Juha Rekola häipyi, koska rahaa ei ollut. Lehteä toimitimme aika monta numeroa. Ihan hyviä ne olivat, minulla on ne numerot tallessa.

Teemu osasi verkostoitua ja hänen ympärillään oli pian joukko vapaaehtoistyöntekijöitä. Hän otti uuden yhteistyökumppanin lehden toimitukseen. Välit alkoivat viilentyä. Minä jätin - tai jouduin jättämään - Uudenmaan piiritoimikunnan puheenjohtajuuden, Pulujen johtokunnan ja Pulut-lehden. Vielä 2000-luvun alussa olin jonkin aikaa Työpaikkkojen rauhantoimikunnassa, mutta jätin senkin.

Rauhantyötä en kuitenkaan jättänyt. Aloin toimia Naiset Rauhan Puolesta -verkostossa 1990-luvun lopulla. Siellä toimin edelleen.

Tämän minulle tärkeän, pitkän suhteen päättyminen ei ollut yllätys. Kaksi viime vuotta olin taas johtokunnassa. Pitkän suhteeni kunniaksi ja muistoksi halusin sen vielä tehdä. Lisäksi luulin, että johtokunnassa voisi vaikuttaa järjestön linjauksiin. Se osoittautui turhaksi luuloksi.

Johtokunnassa erilleen kasvaminen näkyi selvästi. Linjaerimielisyydet Venäjästä ja erityisesti imperialistien hyökkäyksestä Syyriaan ja Ukrainaan olivat ilmiselvät. Muista yleisistä linjauksista olin samaa mieltä johtoklikin kanssa, joten niistä ei tarvinnut mitään keskustelua herätellä.

Krimin liittymisestä Venäjään järjestö on sanonut virallisessa kannanotossaan: ”Tuomitsemme jyrkästi Krimin miehityksen”. Kahden vuoden työni ainoa tulos oli se, että viimeisimmässä johtoklikin laatimassa kannanotossa tämä Venäjää väkivaltaiseksi, julmaksi miehittäjäksi leimaava sanapari on lievennetty sanoiksi ”Krimin laiton haltuunotto”. Siitä on hyvä edetä totuutta kohti, pikku hiljaa.

Rauhanpuolustajien jäsenkokouksessa 3.6.2018 olin vielä ehdolla järjestön uuteen johtokuntaan. Äänestys oli tulossa, kun järjestön arvovaltainen puheenjohtaja Kangaspuro nousi ylös ja piti minua mustamaalaavan puheen sanoen, että tällaista järjestön linjauksista eri mieltä olevaa henkilöä ei pidä valita järjestön johtoon. Hän siis käytti vanhanaikaista poliittisten puolueitten junttausmeininkiä vaikuttamalla jäsenkokouksen osallitujien mielipiteisiin. Huomautin Kangaspurolle, että kansalaisjärjestössä erilaisia mielipiteitä tulisi sietää. Ja myös keskustelua.

Mutta oikeassahan Kangaspuro oli. On se perin kiusallista, että johtokunnassa on joku (itse asiassa meitä oli kaksi, Stig Lång oli toinen poispotkittava) piikkinä lihassa. Kivempi on pitää kokouksia vain ”omalla porukalla”, jossa mitään keskustelua ei synny.

Seuraavalla kokoustauolla ikivanhat pulukaverini käänsivät minulle selkänsä. Se oli sitten siinä. Tauon jälkeen ehdotin kokoukselle, että ei äänestetä, vaan hyväksytään Karim Maichen hihastaan vetämä ”johtokunnan lista”, jossa minua ja Stig Långia ei ollut. Se hyväksyttiin. Kangaspuron vaikuttavan junttapuheenvuoron jälkeen äänestys olisi ollut todella turha.

Se vähä mitä nyt enää jaksan toimia, keskitän työni oikeudenmukaisuuden ja rauhan edistämiseen ja tietysti mediakritiikkiin. Kanavia kyllä on.

Krimiä ei ole miehitetty

Ja kerta vielä: Krimiä ei ole miehitetty. Vuonna 2014 Krimin asukkaat saivat vihdoin voimaan sen, minkä Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi 26.4.1990 ns. Neuvostoliiton hajoamislakina. Laki antoi autonomisille neuvostotasavalloille oikeudet valtiolliseen itsenäisyyteen. Se antoi täysin laillisen oikeuden itsenäistyä myös autonomiselle Krimille. Ja itsenäinen valtio saa tehdä itsenäisiä valtiosopimuksia vaikkapa liittymisestä toiseen valtioon. Tämä on täysin kansainvälisen lain ja oikeuden mukaista.

Krim äänesti itsenäisyydestään ensimmäisen kerran jo 20.1.1991. Kansanäänestyksessä äänestysprosesentti oli 81.37 ja 93.26 prosenttia äänestäneistä kannatti Krimin itsenäisyyttä ja paluuta osaksi Venäjää. Ukraina hyväksyi äänestystuloksen laiksi 12.2.1991. Mutta vastoin tätä äänestyksen tulosta ja sen hyväksyntää Ukraina sisällytti Krimin omaan itsenäisyysjulistukseensa 24.8.1991. Ukraina siis anneksoi eli pakkoliitti Krimin itseensä, vastoin Krimin kansan tahtoa.

Tämä johti vastalauseisiin Krimillä ja se julistautui uudelleen itsenäiseksi 1992. Se halusi edelleen palata osaksi Venäjää. Tästä huolimatta Ukraina jatkoi Krimin pakkoliittämistä itseensä aina vuoteen 2014 saakka. Tämä oli Neuvostoliiton hajoamislain sekä kansainvälisen lain ja oikeuden vastaista.

Krimin parlamentti julistautui kolmannen kerran itsenäiseksi 11.3.2014 ja vahvisti tämän kansanäänestyksellä 16.3.2014. Sekessiota (irtautumista emomaasta) Ukrainasta ja liittymistä Venäjän federaatioon kannatti yli 80 prosenttia äänestäneistä. Ja jos väittää, että kansanäänestys oli huonosti ja hätäisesti organisoitu, niin äänestyksen tuloksen vahvistavat monet jälkeenpäin 2014-15 tehdyt länsimaisten tutkimuslaitosten mielipidetiedustelut Krimillä. Niiden tulos oli ihan sama kuin kansanäänestyksen, eli 80 – 90 prosenttia halusi liittymistä Venäjään.

Sekessio antaa maalle oikeuden tehdä itsenäisiä päätöksiä ja valtiosopimuksia. Krimin parlamentti hyväksyi paluun osaksi Venäjän liittovaltiota ja Venäjän duuma hyväksyi Krimin parlamentin päätöksen. Kaikki sujui demokratian mukaisesti.

Useat maat ovat itsenäistyneet emomaastaan sekession kautta. Tätä tapahtui paljon Neuvostoliiton hajoamisprosessissa ja myös Afrikassa kolonialismin hajoamisprosessissa. Krimin sekessio 2014 oli 23 vuotta liian myöhään tapahtunut osa Neuvostoliiton hajoamisprosessia.

Suomalaisten luulisi ymmärtävän Krimiä, koska Suomikin itsenäistyi sekession kautta. Suomen eduskunta julisti Suomen itsenäiseksi 1917 eli Suomi irtosi emomaastaan Venäjästä. Suomessa ei ollut edes kansanäänestystä asiasta. Samoin ilman kansanäänestystä itsenäistyi muun muassa Viro 1991, julistautumalla itsenäiseksi.

Alla olevassa linkissä on pieni episodi, joka valottaa krimiläisten suhdetta Kiovan kaapparihallintoon. Krimiläisten enemmistö ei kannattanut Maidanin mielenosoituksia, Janukovichin eroa ja Ukrainan liittymistä EU:hun, saati Natoon. Niinpä joukko krimiläisiä lähti busseilla Maidanille helmikuun lopulla pitämään vastamielenosoitusta. Maidanilla ei tainnut olla tilaa vastamielenosoittajille. Krimiläiset lähtivät paluumatkalle kotiin.

Paluumatkalla 20.2. yöllä pienessä Korsun-Shevchenkivskyin kaupungissa aseistetut nationalistit pysäyttivät bussit. Krimiläisiä hakattiin, kidutettiin, pakotettiin laulamaan Ukrainan kansallislaulua kuoleman uhalla. Hyökkääjät rikkoivat bussien ikkunat ja pakottivat krimiläiset keräämään lasinsirut. Eikä tämä ollut ainoa äärioikeistolaisten väkivaltainen hyökkäys krimiläisten kimppuun. Väkivallan uhka olikin yksi syy pyrkimiselle turvaan Venäjän syliin.

Propagandistinen, valheeseen perustuva mantra ”Krimin miehityksestä” on lännen infosotaa Venäjää vastaan.

Lähde:

https://www.strategic-culture.org/news/2017/02/08/how-ukraine-annexed-crimea-frank-conversation-with-nikki-haley.html

Onko Krimi miehitetty? - osa 2

Olin mukana tiettävästi ensimmäisessä suomalaisessa turistiryhmässä, joka käy Krimillä vuoden 2014 jälkeen.Tätä ennen siellä on käynyt ainakin kaksi tuttavaani ilman ryhmää, yksin matkustaen.

Talouspakotteiden vuoksi länsimaiset matkatoimistot eivät saa järjestää matkoja Krimille, joten matka oli omatoimimatka. Lähdimme matkaan 11.3. ja palasimme 20.3. Matkamme aikana Krimillä oli Venäjään liittymisen 4-vuotisjuhlat ja Venäjän presidentinvaalit.

Matkani tarkoitus ei ollut turismi. Tarkoitukseni oli hankkia silminnäkijän tietoa ja ravistella yhteen mantraan lukkiutunutta keskustelua Krimin tilanteesta. Valtavirran mantra on ollut nämä neljä vuotta, että ”Krimi on miehitetty”.

Onnistuin hyvin. Tähän mennessä monta ”mellakkaa” on jo syntynyt facebookissa matkani jälkipyykkinä. Mainio juttu.

Miehitys, anneksio ja sekessio

Sana miehitys viittaa sotilaalliseen, väkivaltaiseen voimankäyttöön, jolla vieraan maan armeija tulee alistamaan ja sortamaan toista maata. Sana on hyvin negatiivinen ja voimakkaita tunteita herättävä. Miehittäjä on julma ja paha.

”Krimin miehitys” -sanapari onkin lännen propgandatehtaan tuote. Se on infosotaa, jolla on tarkoitus mustamaalata Venäjää. Propagandisteille ei ole mitään väliä sillä, että Krimillä ei mitään miehitystä ole tapahtunut, vaan itsenäiseksi julistauneen maan vapaaehtoinen ja kansan enemmistön tahdon mukainen liittyminen Venäjään.

Jotkut käyttävät sanaa ”anneksio” Krimin tapahtumista. Sekin on väärä sana. Anneksio tarkoittaa vieraan alueen liittämistä pakolla ja väkivalloin toiseen valtioon. Mitään tällaista ei Krimillä tapahtunut.

Krimillä tapahtui ensin sekessio eli irtautuminen emomaasta Ukrainasta itsenäisyysjulistuksella. (Vertaa tätä esimerkiksi Viron itsenäisyysjulistukseen.) Sen jälkeen Krimin tasavalta käytti itsemääräämisoikeuttaan ja pyysi saada liittyä Venäjään. Sitä se oli halunnut ensimmäisen kerran jo 1991, kun Neuvostoliiton hajoamisprosessi alkoi. Krimin kohdalla on kysymys tuon hajoamisprosessin jatkumisesta 23 vuotta liian myöhään.

Vallanvaihto Krimillä tapahtui rauhanomaisesti ja täysin verettömästi, mikä oli suorastaan ihme. Laukaustakaan ei ammuttu. ”Pienet vihreät miehet” turvasivat rauhallisen vallanvaihdon. Ja sen, että Krimin tukikohdissa olevat noin 15 000 ukrainalaista sotilasta saivat rauhassa lähteä aseineen Kiovaan, jos halusivat. Ukrainan armeijan ilmoituksen mukaan noin puolet vaihtoi tunnuksensa Venäjän armeijan tunnuksiin ja jäi Krimille osaksi Venäjän armeijaa. Armeijat yleensä vähättelevät tappioitaan, joten luku oli varmaan suurempi.

Keitä olivat nuo tunnuksettomat vihreät miehet, jotka toimivat Krimillä rauhanturvaajina? Venäjän media kertoi ensin, että ne olivat Krimin aluepuolustusjoukkoja. Oli varmasti niitäkin, mutta tottakai mukana oli Sevastopolissa asuvia Venäjän armeijan sotilaita, mikä myöhemmin kävi ilmi presidentti Putinin kiitospuheesta. He eivät tietenkään halunneet esiintyä Venäjän armeijan tunnuksien alla, koska kysymys ei ollut miehityksestä.

Vihreät miehet toimivat siis vallanvaihdon aikana rauhanturvaajina ja poistuivat tukikohtiinsa vallanvaihdon jälkeen. Rauhan turvaaminen ei kai vielä ole kiellettyä tässä maailmassa?

Onko Krimi miehitetty? - osa 1

Kävin äskettäin Krimillä turistina. Se oli vahva poliittinen kannanotto päätellen siitä mellakasta, jonka se facebookissa nostatti. Hyvä niin.

Talouspakotteiden takia mikään länsimainen matkatoimisto ei saa järjestää matkoja Krimille. Krimillä ei myöskään toimi mikään läsimaiseen pankkiin liitetty luottokortti (tämä aiheutti muutamalle pahoja rahaongelmia).

Matka on siis järjestettävä omatoimisesti tai venäläisen matkatoimiston avustuksella.

Ukrainan kautta ei Krimille pääse. Sinne ei siis ole ollut maayhteyttä vuoden 2014 jälkeen. Mutta pian aukenee maayhteys, kun 19 kilometriä pitkä silta Kertsinsalmen yli valmistuu tänä vuonna Voitonpäiväksi (9.5.), 6 kuukautta etuajassa. Ja krimiläiset jo kiittivätkin Putinia presidentinvaaleissa.

Tosin kuulin Krimillä, että ei Ukrainan ja Krimin välinen maaraja olisikaan täysin suljettu. Ei siellä ole mitään ”meksikon muuria”, vaan paikallisten liikkuminen rajan yli jatkuu. Ankaran työttömyyden, köyhyyden ja apatian vaivaamat ukrainalaiset käyvät kuulemma rajan yli Krimillä töissä. Krimillä vallitsee yritteliäisyys ja usko tulevaisuuteen. Rakennusprojektit varmaan moninkertaistuvat Kertsin sillan valmistuttua. Tällä hetkellä on rakenteilla muun muassa valtava moskeija Simferopoliin, Krimin tataareille. Ajoimme sen rakennustyömaan ohi.

Meidän matkamme oli järjestänyt RUFI ry, joka on venäläis-suomalainen ystävyysseura. Matkustimme yöbussilla suoraan Pulkovon lentokentälle Pietariin. Sieltä lensimme Krimille Simferopoliin, josta oli vielä 2,5 tunnin bussimatka etelärannikolle Jaltan lähellä sijaitsevaan majapaikkaamme. Ryhmässä oli vain 8 rohkeaa pioneeria.

Asuimme pienessä Koreizin kylässä vanhassa, rapistuneessa sanatorio Micxorissa meren rannalla. Se oli rakennettu sosialismin aikana. Ehkä jo siihen aikaan, kun Krimi kuului Venäjän SNTaan. Sanatorio henki neukkunostalgiaa, mikä ei välttämättä ole suositus. 

Matkan aikana ajelimme useita satoja kilometrejä ympäriinsä. Vierailtiin Jaltalla, Sevastopolissa ja Simferopolissa. Ei näkynyt miehitystä missään. Ei ollut aseistettuja sotilaita, tiesulkuja, checkpointeja, tankkeja, vartioituja hallintorakennuksia – näitä tavallisia miehityksen merkkejä. ”Elämme täällä rauhassa ja tyytyväisinä tavallista arkea, kertokaa se lännessä”, jankutti sanatorion johtaja moneen kertaan.

Krimin eteläosan vuoristo teki suuren vaikutuksen minuun. En ole missään nähnyt niin jyrkkiä ja isoja korkeuseroja. Pystysuoria vuorenseinämiä oli paljon ja pudotus meren rantaan jyrkkä. Saimme nauttia myös serpentiinitiestä. Uskomatonta, että asutusta oli ihan vuorten huipulle saakka. Mm. eräs uusi ortodoksikirkko oli rakennettu hyvin korkealle vuoren kupeeseen, mahtavalle paikalle.

Krimi on ollut 1800-luvulta alkaen venäläisten suosima lomapaikka. Niemimaa on täynnä hiejoa, vanhoja palatseja. Niiden ympärillä on upeita puistoja, joissa on tosi vanhoja pinjoja ja sypressejä ja muita, minulle tuntemattomia puita. Niitä vanhoja puita katsellessa ja taputellessa aprikoin, mitä kaikkea ne ovatkaan nähneet. Tsaareja, Stalinin, Jaltan konferenssin, Aivazovskin, Tolstoin Tshehovin...

Churchill ja Stalin asuivat silloin 1945 sanatorio Micxorin lähettyvillä kumpikin eri palatsissa. Varmaan Rooseveltkin asui sielläpäin, lähellä konferenssipaikkaa.

Krimi on ollut myös venäläisten taiteilijoiden loma- ja työpaikka. Venäjän kulttuurihistoria liittyy kiinteästi tuolle niemimaalle. Lempimaalarini Ivan Aivazovski (1817 – 1900) maalasi siellä kuuluisat meritaulunsa.

Venäjän presidentinvaalit olivat matkamme aikana. Sanatorio Micxor oli Koreizin kylän vaalipaikka, joten seurasin vaalitoimitusta läheltä. Käväisin myös vaalihuoneessa sisällä kenenkään estämättä ja otin kuvan. Vaalihuoneen ulkopuolella olevalla parvekkeella pari poliisia vietti aikaansa jutustellen. Kävin tupakalla heidän seurassaan. Ei näkynyt sanatoriossa sotilaita ”pakottamassa äänestämään”, sen sijaan vaalipaikan oven yläpuolella oli iso nippu ilmapalloja Venäjän lipun väreissä osoittamassa vaalipaikan ovea. Pihalla soi kaiuttimista iloinen musiikki ja sinne oli perustettu kahvila, saslikki- ja kanagrilli sekä vihannestori. Kävin ostoksilla ja söin grillattua kanankoipea vaalikansan seassa, ihmisiä tarkkaillen.

Krimiläiset riensivät vaalipaikalle hymyillen, selvästi innoissaan. He saivat nyt ensimmäistä kertaa elämässään äänestää Venäjän federaation presidenttiä. Ja kyllä he äänestivätkin. ”Julmaa miehittäjäänsä”, Putinia, äänesti Krimillä yli 92 % äänestäneistä. Suurempi kannatus hänellä oli vain Kabardino-Balkarian alueella (93,4 %). Yhteensä Putin sai lähes 77 % federaation äänistä. Äänestysprosentti 0li 67,4 – ihan hyvä, vaikka tulos oli kaikille selvä jo etukäteen.

Krimin niemimaalla on lähes 2,3 miljoonaa asukasta (2013), joista 1,9 miljoonaa Krimin tasavallassa ja loput Sevastopolin kaupungissa, joka ei kuulu Krimin tasavaltaan, vaan on suoraan keskushallinnon alainen hallintoalue. Sevastopolin aluetta ei luovutettu Ukrainalle 1954, kun Krimin niemimaa siirtyi Ukrainalle. Se jäi Moskovan hallintaan vielä vuosikymmeniksi.

Ukrainan ja Venäjän itsenäistyttyä Sevastopolista ja laivastotukikohdasta käytiin pitkällinen poliittinen keskustelu maiden välillä. Venäjä kieltäytyi aluksi luovuttamasta kaupunkia Ukrainalle, koska se ei ollut tukikohtaluonteensa vuoksi ollut koskaan varsinaisesti Ukrainan SNT:n osa. Vasta 1997 Jeltsin juovuspäissään teki senkin virheen, että luovutti Sevastopolin Ukrainalle ja Venäjä alkoi maksaa laivastotukikohdastaan vuokraa. Se vuokrattiin Venäjälle vuoteen 2017 asti. Vuonna 2010 vuokrasopimusta jatkettiin. Uusi sopimuskausi jatkoi vuokra-aikaa 25 vuodella vuoteen 2042 saakka. Tällä vuokrasopimuksella ei tietenkään olisi ollut mitään arvoa, jos Nato olisi – suunnitelmiensa mukaan – tuonut sotalaivansa Krimille.

Krimin asukkaista vuoden 2001 väestölaskennan mukaan 58 % on etnisiä venäläisiä, 24 % ukrainalaisia, 12 % tataareja ja 6 % muita.

Äidinkielekseen vuoden 2001 väestönlaskennassa ilmoitti alueen väestöstä 76,55 % venäjän, 11,33 % krimintataarin ja 10,02 % ukrainan.

Kaiken kaikkiaan Krimi on venäläisille hyvin tärkeä paikka, myös strategisesti tärkeä jo Ottomaanien ajoista alkaen. Ja jo silloin Venäjä joutui kamppailemaan Krimin hallinnasta.

Neuvostoliiton aikaan venäläiset työläiset viettivät Krimillä valtion kustantamia kesälomia ja nuoret ja lapset olivat siellä kesäleireillä. Artekin kansainvälinen pioneerileirikeskus on joillekin suomalaisillekin tuttu. Monilla nykyvenäläisillä – varmaan myös Putinilla - on nuoruusmuistoja näistä kesälomista. Putin elvyttikin viime kesänä uudelleen Artekin nuorisoleirin perinteen. Pioneerileiriksi sitä ei tietenkään enää sanota.

Jatkuu huomenna, sanoi Kalle Kustaa Korkki

Katastrofaalinen renkimaasopimus

Presidentti Sauli Niinistö ja ulkopoliittinen ministerivaliokunta päättivät heinäkuussa 2014, että Suomi allekirjoittaa yhteisymmärryspöytäkirjan (MOU) Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton kanssa. Oman päätöksensä asiasta teki myös silloinen puolustusministeri Carl Haglund 22.8.2014.
Naton huippukokouksessa Walesissa 4.9.2014 pöytäkirjan allekirjoitti Suomen puolesta puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg. Komentajan takana allekirjoitusta seurasi presidentti Niinistö ja taustalla vilahti myös silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Luuliko Suomen ulkopoliittinen johto tällä allekirjoitustavalla pääsevänsä poliittisesta vastuusta asiassa?

Suomen ja Naton välisen niin sanotun isäntämaasopimuksen virallinen nimi on ”Yhteisymmärryspöytäkirja Suomen tasavallan hallituksen ja Pohjois-Atlantin liiton transformaatioesikunnan komentajan johtoesikunnan sekä Pohjois-Atlantin liiton operaatioesikunnan välillä isäntämaatuen antamisesta Naton operaatioiden / harjoitusten / vastaavan sotilaallisen toiminnan toteuttamista varten”
.
Jo tuosta nimestä käy ilmi pari huomion arvoista seikkaa. Suomi on siis yksi allekirjoittaja, mutta Naton puolesta on kaksi organisaatiota allekirjoittajina. Jos jostain sopimuksen kohdasta tulee erimielisyyttä, Nato voittaa äänestyksen 2 – 1.

Huolestuttavaa on nimessä mainitut tilannteet, joissa Suomi antaa Naton joukoille isäntämaatukea. Sotaharjoitukset ovat vain yksi asia. Mutta mitä ovat Naton operaatiot? Tai vastaava sotilaallinen toiminta? En keksi muuta kuin että ne ovat sotatoimia.

Wikipedian mukaan ”pöytäkirja määrittää sitä, miten Naton sekä sen jäsen- tai muiden valtioiden joukot voivat perustaa tukikohtia ja tuoda joukkoja isäntämaan alueelle sekä rauhan että kriisin aikana”. Nato voi siis perustaa tukikohtia Suomeen milloin vain, myös rauhan aikana.


Renkimaasopimus on valtiosopimus


Aiemmin jotkut poliitikot selittelivät, että isäntämaasopimus on vain ”yhteisymmärryspöytäkirja” eikä siten ole Suomea sitova valtiosopimus, joka pitäisi viedä eduskunnan käsittelyyn.
Tämä oli suoraa valehtelua. Entinen ulkoministeri ja professori Keijo Korhonen on sanonut: ”Hallituksen olisi syytä vaihtaa juristeja, koska nykyiset eivät nähtävästi tunne edes kansainvälisen oikeuden alkeita. Wienin sopimusoikeuskonvention (Vienna Convention on the Law of Treaties, 1980) mukaan sopimus (treaty) tarkoittaa valtioiden välistä kansainvälistä sopimusta (agreement), jonka määräykset valtio on hyväksynyt itseään sitoviksi.”

Korhosen mukaan kansainvälisessä oikeudessa rinnastetaan valtioihin myös ylikansalliset järjestöt kuten Nato. Kaiken kattavaa yhteistä käsitettä sanalle ”treaty, sopimus” ei neuvotteluissa kuitenkaan löytynyt. Niinpä sopimusvaltiot hyväksyivät sopimuksiksi noin15 eri käsitettä ja ilmaisua. Niiden joukossa on nimenomaan ”mutual understanding”.
.
Nyt tosin jo käytännössä tiedetään, että renkimaasopimus sitoo Suomen valtiota ainakin sotaharjoitusten järjestämisessä. Vuonna 2016 Yhdysvallat ja Nato harjoittelivat Suomessa laajasti maalla, merellä ja ilmassa. Muun muassa Yhdysvaltojen hävittäjälaivue Oregonista laskeutui Rissalaan ja lenteli pitkin itärajaa pari viikkoa. Kun ulkoministeri Timo Soinilta kysyttiin, kuka nämä on tänne kutsunut, hän lipsautti, että ”ne kutsuivat itse itsensä”

Renkimaasopimus mahdollistaakin amerikkalaisille pelkän ilmoitusmenettelyn sotaharjoituksista. Ehkä sotatoimistakin? Katastrofaalinen sopimus, joka ansaitsee renkimaasopimuksen nimen.


Ruotsin ja Suomen ero nöyristelyssä

Ruotsin puolustusvoimien komentaja allekirjoitti samaan aikaan Suomen kanssa, 4.9.2014, yhteisymmärryspöytäkirjan Naton kanssa. Ruotsissa kuitenkin edellytettiin sen demokraattista käsittelyä. Tiedettiin, että se on valtiosopimus, mikä asia Suomessa salattiin.

Ruotsin ulkoasiain- ja puolustusvaliokunta laati asiasta mietinnön. Siinä edellytetään, että Nato voi lähettää joukkojaan Ruotsiin vain Ruotsin kutsusta. Tämä on ensimmäinen merkittävä ero Suomen MOU-sopimukseen.

Toinen oleellinen ero on se, että Ruotsi ei hyväksy ydinaseita alueelleen. Suomi hyväksyy.
Ruotsin hallitus antoi asiasta pitkän käsittelyn jälkeen lakiesityksen eduskunnalle. Ruotsin valtiopäivät hyväksyi MOUn 25.5.2016. Se hyväksyttiin selvällä äänten enemmistöllä 291–21. Vasemmistopuolue vastusti sopimuksen hyväksymistä.


Kanteluiden kohtalo


Oikeuskanslerille saapui isäntämaasopimuksesta useita kanteluita, joissa muun ohella epäiltiin, ettei Suomen ja Naton välillä isäntämaatuesta tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan valmistelussa ollut noudatettu oikeaa menettelyä erityisesti sen vuoksi, että pöytäkirjaa ei ollut saatettu eduskunnan hyväksyttäväksi perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaisesti.

Osassa kanteluita epäiltiin myös, että sopimuksesta päättäneet tahot ja sen allekirjoittajiksi aikoneet olisivat syyllistyneet rikoslain 12 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamiseen tai rikoslain 12 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun Suomen puolueettomuutta koskevien määräysten rikkomiseen. Näissä kanteluissa viitattiin erityisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan jäseniin.

Kantelut eivät antaneet aihetta oikeuskanslerin toimenpiteisiin.


Renkimaasopimus on irtisanottava

Jacob Söderman on todennut 27.1.2018 isäntämaasopimusmenettelystä: "Asian laillisuuden saisi selvitettyä perusteellisesti, jos kymmenen kansanedustaja moittisi asiaa hoitaneen ministerin virkatoimia tässä asiassa tai koko valtioneuvostoa Perustuslain 115 § nojalla.

Perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan asiasta kuultaisiin moitteen kohdetta, valtioneuvoston oikeuskansleria ja asiaa esitelleitä virkamiehiä sekä maamme parhaita perustuslakiasintuntijoita ja antaisi asiasta perusteellisen mietinnön, vaikka syyttämiskynnys ministeriä/valtioneuvostoa kohtaan ei ylittyisi. Vastaisuuden varalta sillä saattaisi olla merkitystä."

Tätä samaa ehdotti myös Paavo Väyrynen aikaisemmin.

Vasemmistoliiton uudessa ulko-ja turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa (2017) vaaditaan Suomen irtautumista NATO-isäntämaasopimuksesta. Vasemmistolta sopii nyt odottaa toimenpiteitä. On aika esittää vaadittavan kymmenen edustajan allekirjoittama moitekirjelmä ja tutkintapyyntö. Odotamme tekoja, puheita on ollut jo riittävästi
.
Renkimaasopimuksen perusteella Suomella ei näytä olevan päätäntävaltaa edes sodan ja rauhan kysymyksissä. Renkimaa on alistanut päätösvaltansa isännilleen Natolle ja Yhdysvalloille.