Bolivia palasi tielle kohti sosialismia

Evo Moralesin 1997 perustama laajapohjainen ryhmittymä nimeltään Liike kohti sosialismia (Moviemento al Socialismo, MAS) voitti Boliviassa sekä presidentin että parlamenttivaalit 18.10.2020. Siihen päättyi vajaan vuoden kestänyt kaappausdiktatuurin aika. Presidentti Evo Morales syrjäytettiin lännestä tuettujen oikeistovoimien vallankaappauksella marraskuussa 2019. Hän joutui lähtemään maanpakoon ensin Meksikoon, josta hän siirtyi Argentiinaan. Väliaikaiseksi presidentiksi julistautui silloin senaatin varapuhemies Jeanine Ãnez.

Lokakuun vaaleissa 55,1 prosenttia bolivialaisista antoi tukensa ensimmäisellä kierroksella MASin ehdokkaalle Luis Arcelle. Morales ei ollut vaaleissa ehdokkaana, ja Ãnez luopui ehdokkuudesta, kun ilmeni, että hänellä ei ole kanantusta. Toiseksi eniten ääniä, vain 28.8 prosenttia, sai oikeiston Carlos Mesa. Varapresidentiksi valittiin aymara-alkuperäiskansaan kuuluva kokenut poliitikko David Choquehuanca. Hän toimi vuosina 2006−2017 maan ulkoministerinä.

MAS vahvisti kannatustaan maan 130-paikkaisessa kongressissa, jonne se sai 75 edustajaa. 36-paikkaiseen senaattiin MAS saa myös enemmistön, 21 edustajaa.

Luis Arce oli ollut Moralesin hallituksen talousministeri 2006-2017 ja 2019. Hän on 57-vuotias ekonomisti, yliopisto-opettaja ja poliitikko, joka on suurimman osan urastaan omistanut virkamiestyölle valtion palveluksessa. Sen uran hän aloitti jo 1987 Bolivian keskuspankissa.

MAS-liikkeen talouspolitiikka Luis Arcen johdolla oli menestys kansan kannalta. Bolivian bruttokansantuote nousi 9 miljardista dollarista yli 40 miljardiin dollarin. Talous kasvoi keskimäärin viisi prosenttia vuodessa, mikä tekee Bolivian taloudesta eniten kasvaneen eteläisen Amerikan valtioista. Samaan aikaan Bolivia vähensi köyhien osuutta 38,2 prosentista 15,2 prosenttiin, kuten YK:n ja Latinalaisen Amerikan ja Karibian talouskomission (CEPAL) lähteet todistavat. Työttömyys saatiin laskemaan 8,1 prosentista 4,2 prosenttiin. Minimipalkka sen sijaan kohosi 60 dollarista 310 dollariin.

Arce astui presidentin virkaan 8.11.2020. Hän osallistui myös Äiti Maalle (Pachamama) ja esi-isille omistettuun perinteiseen seremoniaan Tiwanakussa, jossa hän vastaanotti alkuperäiskansojen tuen osoituksena vallankäyttäjien valtikan. Evo Morales palasi tämän jälkeen Argentiinasta Boliviaan miljoonien ihmisten riemusaatossa. Moralesilla ei kuitenkaan ole paikkaa maan hallituksessa.

Arce korostaa valtion satsaavan muun muassa biodieselin valmistukseen ja litiumin tuotantoon, mutta myös ruokaomavaraisuuteen, sähkön vientiin ja kaasuteollisuuteen. Hän painottaa, että Bolivia aikoo jatkossakin pitää luonnonvaransa valtion käsissä.

Onnittelut Bolivian kansalle kansan tahdon tärkeästä voitosta!

 

Pieni palanen Evoa

Viime perjantaina Suomeen saapui eräs karismaattinen aymara-intiaani. Hän saapui viralliselle vierailulle presidentti Tarja Halosen kutsusta. Valtamedia kuitenkin päätti, että tälle valtiovieraalle ei levitellä ”punaista mattoa” – symbolisesti. Se suorastaan vaikeni alussa koko tapauksesta.

Vaikenemiseen on syynsä. Tämä mies, Bolivian presidentti Evo Morales, on vaarallinen. Hän on liian oikeassa kaikessa mitä puhuu ja tekee. Hän asettaa meidät kaikki valinnan eteen: ”Pelastamme joko kapitalismin tai pelastamme maapallon”. Kuulija saa valita. Evo on valinnut maapallon pelastamisen.

Yliopistolla puhuessaan hän sanoi paljon viisaita sanoja. Tuon edellä olevan lisäksi haluan poimia tämän: ”Peruspalvelut on Bolivian perustuslaissa määritelty ihmisoikeuksiksi. Sen vuoksi ne eivät voi olla yksityisen bisneksen voitontavoittelun armoilla.” Voi hyvänen aika, eihän tällaista voi raportoida Suomessa.

* * *

Vastustan ehdottomasti henkilöpalvontaa. Sehän on typerää. Semmoista oli Natsi-Saksassa ja Stalinin Neuvostoliitossa – hyi hyi. Ja vielä kerran hyi.

Evo Moralesin kansalaistapaamisten organisaattori Teivo Teivainenkin varoitteli ennen vierailua, että ”ei sitten mitään henkilöpalvontaa”. Niinpä bolivialaisen yhteisön järjestämissä kansanjuhlissa Talin kentällä ja Senaatintorilla ei ollut yhtään Viva Evo –kylttiä, kuvaa tai muutakaan henkilöön viittaavaa. Oli vain Bolivian lippuja ja whipaloita, Andien alkuperäiskansojen lippuja. Vaatimaton intiaanipresidentti olisi varmaan vain kokenut itsensä vaivautuneeksi henkilöön menevästä ylistämisestä.

Kaikesta tästä huolimatta suoritin hiljaisena omaa näkymätöntä henkilöpalvontaani koko Evon vierailun ajan. Tunnnustan - ja kestän kyllä moitteenne! Tavoitteenani oli saada muistoksi ikioma hyvä lähikuva pienellä kamerallani ja aistia Evo mahdollisimman läheltä. Ihmisestä voi aistia lähituntumassa, millainen hän oikeasti on.

En ollut suinkaan ainoa, joka halusi oman pienen palasen Evoa muistoksi. Yliopiston juhlasalissa esimerkiksi bolivialainen äiti toi pienen lapsensa Evon syliin – sehän on selvää henkilöpalvontaa!

Evon lähdettyä yliopistolta juttelin rakkaan sukulaiseni Johannan kanssa tästä ilmiöstä., halusta saada ikioma muisto karismaattisesta johtajasta. Johanna oli iloinen kuin peipponen, kun oli juuri saanut oman palasensa. Kun Evo istahti pois vievän auton takapenkille, Johanna oli aivan vieressä. Hän kumartui auton ikkunaan, hymyili ja vilkutti ja Evo hymyili, katsoi silmiin ja vilkutti takaisin. Johannan ikioma palanen Evoa!

* * *
Talin jalkapallokentälle tullessaan Evo näytti suhteellisen iloiselta. Pääsin metrin päähän hänestä toimittaja-aitiossa, mutta tungos oli hirveä. Lähikuva ei onnistunut isojen kameroiden rynnistyksessä.

Evo on 50-vuotias, mutta hän näyttää läheltä katsoen nuorekkaalta tai iättömältä. Kuuntelin tarkasti ääntä, jota en näin läheltä luonnossa ehkä koskaan enää tulisi kuulemaan. Painoin mieleeni äänen värin. Ääni oli hämmästyttävän hiljainen.

Kyttäsin koko tunnin matsin ajan kentän laidalla, että pallo toisi Evon kohdalleni (en sentään juoksennellut laitaa pitkin perässä). Ei tuonut. Sain kuitenkin muutaman onnistuneen kuvan kauempaa. Mutta ei lähikuvaa.

Yllättäen Evo häipyi kentältä pää painuksissa, kättelemättä ja huiskuttamatta, ikään kuin kentältä ulosajettuna. Ilman mitään suosionosoitusten kalastelua.

* * *

Seuraavan päivän Senaatintorin kansanjuhlaan Evo ei ehtinyt ollenkaan. Hän oli virallisen lounaan jälkeen mennyt vielä tapaamaan Outokummun miehiä.

Kansalaisjärjestötapaamisessa yliopistolla noin 30 järjestöjen edustajaa odotti runsaan tunnin Evon tapaamista. Monet olivat varautuneet pitkin puhein ja lahjoin. Aika hupeni kuitenkin alle 10 minuutiksi. Pistin muutaman lauseen mittaisen puheeni takaisin laukkuun ja päätin keskittyä sen lähikuvan ottamiseen. Sitä varten olin istuutunut tuolille lähimmäksi sohvaa, jolle Evon seurueen piti istuutuman. Siitä oli hyvä mahdollisuus myös aistia Evo mahdollisimman läheltä.

Kun otin kamerani esille, yliopiston airut (= järjestysnainen) ilmoitti, että täällä on sitten valokuvaaminen kielletty. Oi voi. Pistin siis kiltisti kamerani laukkuun takaisin.

Evo saapui tapaamiseen vakavana ja lopen uupuneena. Ei hymyillyt, ei huiskutellut eikä tervehtinyt ketään. Ei siis kalastellut suosiota. Hän kieltäytyi sampanjasta, pyysi kupin kahvia, lysähti sohvalle. Hän olisi todella tarvinnut sen 10 minuuttia lepotaukoon ennen luentoa. Hän alkoi mumista kuin itsekseen. Pyysi anteeksi, että on myöhässä, kun pitää noita kauppasuhteitakin hoitaa. Masentunut ilme kirkastui hiukan, kun hän hämmästeli, että ”onpa teillä ystävällinen presidentti. Hän oli minulle hyvin ystävällinen”. Voin hyvin kuvitella Tarjan ihastuneen ilmeen ja leveän hymyn, kun sai tavata kerrankin ihastuttavan valtiovieraan kravattikaulaisten kuivien kääkkien sijaan. Eikä Tarja varmaan ilmastoasioistakaan esittänyt eriävää mielipidettä.

Kesken Evon muminan jostain kuului kännykkäkameran kuuluvat räpsähdykset. Jussi Pakkasvirta se siellä otti ikioman palansa Evoa. Airut meni huomauttamaan, että täällä ei saa kuvata. ”Ei niin”, sanoi Pakkasvirta ja pisti tyytyväisenä hymyillen puhelimen taskuunsa. Voi että harmitti, että minulla ei ollut siviilirohkeutta seurata professorin anarkistista esimerkkiä.

* * *

Yliopiston suuri juhlasali täyttyi ennen Evon puhetta ääriään myöten - ja lattiatkin olisivat olleet täynnä, jos poliisi olisi antanut luvan. Mutta ns. turvallisuussyistä vain istumapaikoilla, joita oli 800, sai olla väkeä.

Luento oli hiljaista paatoksetonta puhetta ihmiseltä ihmiselle. Evon yrittäessä poistua luennon jälkeen bolivialainen äiti toi taas lapsensa hänen syliinsä. Lapsi sai ison palasen Evoa. Valtava lauma kuvaajia ryntäsi kuvaamaan tapahtumaa, minä muiden seassa, ottamassa taas sitä lähikuvaa. Evo jäi lauman puristuksiin. Kuva ei onnistunut kovin hyvin vieläkään, aina oli joku pää edessä.

Mutta otinpa kuitenkin oman palaseni Evosta, salaa. Tungoksessa huomasin, että Evo oli kietonut kätensä lapsensa tuoneen äidin vyötärölle. En voinut vastustaa kiusausta, olin kosketusetäisyydellä. Painoin koko kämmeneni hetkeksi Evon käden selkämyksen päälle. Evon käsi oli viileä, minun oli lämmin ja hikinen. Evo hätkähti selvästi ja yritti katsoa taakseen, mutta ei tungoksessa päässyt kääntymään.

Nämä lähikontaktit vaikuttivat minuun syvästi. Katselen oikeaa kämmentäni. Se on selvästi punaisempi kuin vasen, edelleen.

Jalkapallo kansalle!

Bolivian presidentti Evo Morales aikoo kansallistaa Bolivian jalkapallomaajoukkueen. Tämä kertoo presidentin rakkaudesta tätä urheilulajia kohtaan, mutta myös hänen näkemyksestään, että jalkapallo on niitä avainaloja, joita ei pidä jättää pelkästään yksityisen bisneksen armoille.

Joka sunnuntai-ilta La Pazin jalkapallostadion herää eloon, kun kirkkaat valot syttyvät himmentäen tähtien valon. Pelin jälkeen ilotulitus räiskyy viileässä illassa ja jalkapallofanit täyttävät kadut heilutellen banderollejaan ja oluttölkkejään. Tämä tapahtuu aina riippumatta siitä, mikä poliittinen kriisi tai triumfi maassa on sillä hetkellä menneillään.

“Olipa meillä mikä tahansa juhlimisen aihe tai jonkin haaksirikon aiheuttama suru, jalkapallo on aina tärkeää Latinalaisessa Amerikassa, joskus tärkeämpää kuin mikään muu”, uruguaylainen kirjailija Eduardo Galeano kirjoittaa kirjassaan Jalkapalloa auringossa ja varjossa. .

Kun Bolivian joukkue äskettäin putosi karsinnoissa jalkapallon MM-kisoista, antaumuksellinen fani Morales teki uuden avauksen. Kun menestystä ei näytä entisillä konsteilla tulevan, ratkaistakoon joukkueen ongelmat valtion väliintulolla.

”Olemme surullisia joukkueemme esityksistä karsinnoissa”, Morales sanoi toimittajille. ”Tähän saakka jalkapallo on ollut yksityisten, itsenäisten yritysten hallinnassa, mutta ne eivät ole saaneet aikaan hyviä tuloksia. Kansallistaminen nostaisi maajoukkueen sille kuuluvaan arvoonsa.”

Bolivian lähihistoria osoittaa, että valtion hallinta joillakin aloilla on ollut tuottoisampaa kuin yksityinen bisnes - vaikka se ei aina olekaan idioottivarma ratkaisu. Moralesin aikana Bolivian valtio on usein toiminut ihmisten edun mukaisesti eikä esimerkiksi ylikansallisten yhtiöiden etujen takaamiseksi.

Kansallistettu teollisuus on tuottanut voittoa köyhälle hallitukselle. Sillä on saatu varoja kipeästi kaivattuihin sosiaalisiin uudistuksiin ja kehitystyöhön.

Moralesin suunnitelma jalkapallojoukkueen kansallistamisesta kertoo paljon hänen taloudellisesta visiostaan Bolivialle. Tämä visio ruokkii hänen kansansuosiotaan. Viimeaikaisten mielipidekyselyjen mukaan se myös varmistaa hänen valintansa uudelleen ensi joulukuussa, jopa suurella marginaalilla. Ja kertoohan kansallistamishanke myös hänen rakkaudestaan jalkapalloon, siihen urheilulajiin, joka johti hänet presidentin palatsiin.

Jalkapallokapteenista presidentiksi

Kun köyhän maanviljelijän poika Evo Morales oli 13-vuotias, jalkapallojoukkue Fraternidad (Veljeys) aloitti toimintansa pienessä kylässä Bolivian vuoristoseudulla. Moralesista tuli joukkueen kapteeni, pelaaja, erotuomari ja rahoituksen kerääjä. ”Olin ikään kuin joukkueen omistaja”, Morales kertoo. ”Minä keritsin laamoja saadaksemme villoja. Isäni auttoi minua - hän oli oikea urheilumies. Myimme villat ja ostimme rahoilla palloja ja peliasuja.”

Kun kuivuus pakotti perheen muuttamaan Chaparen alueelle ja ryhtymään kokan viljelijöiksi, Morales valittiin välittömästi kokaviljelijöiden ammattiyhdistyksen urheilujohtajaksi. Siitä asemasta hän sitten nousi vähitellen muihin tehtäviin ammattiliitossa ja pääsi eteenpäin myös vasemmistolaisessa politiikassa päätyen lopulta presidentiksi vuonna 2005.

Sittemmin hän on pelannut jalkapalloa La Pazissa muun muassa argentiinalaisen jalkapallolegendan Diego Maradonan kanssa. Siinä pelissä käytetyn pallon hän lähetti Fidel Castrolle ja kirjoitti siihen: ”Kunnioituksella, Fidelille”. Erään kerran hän jätti väliin päivällisen Chilen presidentin Michele Bacheletin kanssa pelatakseen jalkapalloa Santiagossa. Hänen joukkueensa voitti chileläiset numeroin 8 - 1.

Morales on oikealla tiellä pyrkiessään ottamaan Bolivian jalkapallon valtion hallintaan. Tämä miljardibisnes on hyödyttänyt rikasta eliittiä vuosikymmenet ja erottanut sen työväenluokan kulttuurista, joka kuitenkin ruokkii ja ylläpitää jalkapalloharrastusta Latinalaisessa Amerikassa.

“Jalkapallo yhdistää meitä”, Morales sanoi Fox Newsille viime vuonna. ”Siinä ei ole kysymys pelkästään mestaruuksista, palkinnoista ja mitaleista: Se merkitsee paljon enemmän. Jalkapallo saa meidät unohtamaan ne poliitikot, jotka ovat erityisiä ongelmiamme. Jopa köyhyys, vaikka vain 90 minuutiksi, joutuu luovuttamaan tämän sosiaalisen ilmiön edessä.”

Kolonialismin loppu

Bolivialaiset hyväksyivät eilen Evo Moralesin hallituksen esittelemän uuden perustuslain selvällä äänten enemmistöllä (alustavien tietojen mukaan noin 60 prosentilla).

- Kolonialistinen valta päättyy nyt ja uusi Bolivia on perustettu, julisti presidentti Morales La Pazissa. Hän viittasi 500 vuotta kestäneeseen valkoisten valloittajien valtaan Boliviassa, jossa kansan enemmistö on aina ollut intiaaneja.

Mitä Morales tarkoittaa kolonialismin lopulla?

Uusi perustuslaki vahvistaa Bolivian alkuperäisasukkaiden asemaa maan kaikissa maakunnissa. Vähemmistökansallisuudet saavat lisää parlamenttipaikkoja ja lisää alueellista hallintovaltaa. Muun muassa maan oikeuslaitoksen tuomareista 50 prosenttia pitää edustaa alkuperäiskansoja. Valtaa hajautetaan paikalliselle tasolle ja taataan alkuperäiskansojen osuus paikallishallinnossa. Maan kaksikamarinen kongressi muutetaan yksikamariseksi kansalliskokoukseksi.

Armeijan ja kansallisen poliisiin tehtävät selkiytetään siten, että armeijan vastuulle tulee vain ulkoinen turvallisuus ja poliisi huolehtii maan sisäisistä asioista kuten rikollisuus, liikenne, turismi ja yleinen järjestys. Tämäkin on merkittävä, uusi asia. Latinalaisessa Amerikassa on ollut tapana, että armeija herkästi puuttuu sisäiseen järjestykseen ja käy omaa kansaansa vastaan.

Laki poistaa katolisen kirkon erityisaseman luonnonuskontoihin verrattuna. Katolinen kirkko on eurooppalaisten valloittajien tuomaa tuontitavaraa.

Valtio saa lisää päätösvaltaa Bolivian luonnonvaroista, joten uusi perustuslaki tukee käytännössä nykyisen hallituksen omaksumaa kansallistamispolitiikkaa ja kaventaa ylikansallisten yhtiöiden vaikutusvaltaa. Raaka-aineet kuuluvat kansalle!

Lisäksi perustuslaki määrittelee Bolivian pasifistiseksi valtioksi, joka hylkää hyökkäyssotien käyttämisen minkäänlaisten valtioitten välisten konfliktien tai kiistojen ratkaisemisessa.

Presidentti voidaan valita myös toiselle kaudelle. Seuraavat presidentin vaalit ovat joulukuussa 2009. Morales ei olisi muutoin voinut asettua silloin ehdolle.

Myönnytyksenä opposition vaatimuksille hallitus ja parlamentti siirtyvät La Pazista Sucreen ja Sucrelle myönnetään pääkaupungin asema.

Perustuslain yhteydessä äänestettiin myös maareformista. Ehdotuksessa oli kaksi vaihtoehtoa yksityisen maaomistuksen katoksi: joko 5000 tai 10 000 hehtaaria. 5000 hehtaaria sai 70 - 80 prosentin kannatuksen. Suurmaanomistus siis lopetetaan - mutta sen toteutus on jo toinen stori.

Uutta perustuslakia ja presidentti Moralesin politiikkaa kannattavat erityisesti Bolivian alkuperäisasukkaat ja vähävaraiset kansalaiset. Opposition kannatus keskittyy lähinnä varakkaammille alueille ja suuriin kaupunkeihin.

Tämä perustuslaki on oikeudenmukainen ja historiallinen.