Sotilassaapas polkee demokratiaa Hondurasissa

Hondurasin syrjäytetty presidentti Manuel Zelaya yritti viime yönä (Suomen aikaa) palata kotimaahansa. Hän saapui pienellä matkustajakoneella Yhdysvalloista pääkaupungin Tegucigalpan ylle, mutta ei saanut lennonjohdolta laskeutumislupaa. Lentokentän kiitorata oli tukittu sotilasajoneuvoilla. Tuhannet Zelayan kannattajat olivat odottaneet presidenttiään lentokentän ulkopuolella jo kaksi vuorokautta.

Zelaya vetosi vielä pääkaupungin yläpuolella lentäessään, että maan armeija palauttaisi kuuliaisuutensa lailliselle presidentille ja päästäisi hänet laskeutumaan.

Zelayan kone joutui jatkamaan Managuaan, Nicaraguaan ja sieltä tiettävästi El Salvadoriin, jonne oli lennätetty toisella koneella hänen tukenaan olleet presidentit Cristina Fernández de Kirschner, Rafael Correa ja Fernando Lugo.

Tegucigalpan lentokentällä syntyneessä armeijan ja Zelayan kannattajien yhteenotossa on kuollut ainakin yksi ihminen ja kaksi loukkaantui. Sotilaat avasivat varoituslaukausten ja kyynelkaasun heittämisen jälkeen tulen mielenosoittajia kohti.

Kaapparit jäivät yksin

Amerikan maiden yhteistyöjärjestö OAS erotti Hondurasin lauantaina vastalauseena viikon takaiselle vallankaappaukselle. Päätös oli harvinaisen yksimielinen: Hondurasia lukuun ottamatta kaikki muut 33 jäsenmaata äänestivät erottamisen puolesta. Myös Yhdysvallat.

EU-maiden kaikki suurlähettiläät on kutsuttu pois Hondurasista ja Venezuela on lopettanut öljytoimitukset maahan.

Hondurasin kaapparit ovatkin jääneet täysin yksin. Tukijoita ei ole missään ilmansuunnassa. Tämä on uusi tilanne Latinalaisen Amerikan sotilaskaappausten historiassa. Aikaisemmat sotilasjuntat ovat saaneet Yhdysvaltojen lämpimän tuen ja myös naapurivaltioissa on ollut ystäviä. Eroa on myös siinä, että Hondurasiin ei nimitetty sotilashallintoa, vaan siviilipresidentti Roberto Micheletti.

Näin ei voida väittää sotilasjuntan hallitsevan Hondurasia, mutta ainakin yksi kenraali kuitenkin on kaiken taustalla: Romeo Vásquez. Zelaya erotti 24.6. kenraali Vásquezin armeijan komentajan paikalta, kun komentaja ei suostunut antamaan armeijan apua neuvoa antavan kansanäänestyksen järjestämisessä.

Se oli uhkarohkeaa ja ehkä yksi Zelayan virhearvioista. Vasquez ei piitannut erottamisesta, vaan komensi armeijan kaduille jo 25.6. ja sittemmin 28.6. sieppaamaan ja karkottamaan presidentti Zelayan maasta. Sen jälkeen armeija valtasi radio- ja tv-asemat ja on julistanut maahan useita öisiä ulkonaliikkumiskieltoja, Vásquezin vankassa komennossa.

Zelaya on vakuuttanut palaavansa Hondurasiin muuta kautta. Kansainväliset vetoomukset demokratian ja laillisen presidentin palauttamisesta Hondurasiin eivät ole toistaiseksi vaikuttaneet kaappareihin. Granman tietojen mukaan he jopa uhoavat levittävänsä sotilaskaappauksia muihin Latinalaisen Amerikan maihin. Jo varsin vankaksi luultu demokratia Latinalaisessa Amerikassa on osoittanut haavoittuvuutensa. Hondurasin tapahtumat herättävät pelkoa maanosan kansojen keskuudessa.

Köyhä kansa voitti rikkaat Venezuelassa

Venezuelassa oli 15.4. kansanäänestys vaaleilla valittavien virkamiesten virkakausien rajoitusten poistamisesta, mukaan lukien presidentin virka. Virkakaudet oli aikaisemmin rajoitettu kahteen. Ilman tätä perustuslain muutosta presidentti Hugo Chavezin kausi olisi päättynyt jo vuonna 2012. Tämä olisi ollut uhka alkuvaiheessa olevan bolivaarisen vallankumousprosessin jatkumiselle Venezuelassa.

Hallituksen muutosehdotus sai kansanäänestyksessä yli 54 prosentin kannatuksen. Se poisti rajoitukset virkamiesten ehdolle asettumisesta. Chavezin ja hänen kannattajiensa jatko riippuu tietysti siitä, saavatko he seuraavissa vaaleissa enemmistön.

Kansanäänestys koski presidentin lisäksi myös vaalilla valittujen kuvernöörien, kansanedustajien, pormestarien ja neuvonantajien virkakausien määrää.

Venezuelassa äänestettiin laajemmasta perustuslakiuudistuksesta jo vuoden 2007 lopulla. Tuolloin uudistuksia ehdotettiin perustuslain 69 artiklaan. Presidentin virkakausien rajoitusten poistaminen oli myös mukana ehdotuksessa. Uudistus kaatui hiuksen hienosti, vain muutamalla kymmenellä tuhannella äänellä.

Äänestysprosentti laski vuoden 2007 kansanäänestyksessä verrattuna presidentin vaaleihin 2006, kun 1,7 miljoonaa Chavezin kannattajaa jäi kotiin. Oppositio oli pelotellut köyhää kansaa mahtavalla propagandakampanjalla. Kaikki vanhat kliseet ”sosialismipeikosta” kaivettiin naftaliinista ja tarjoiltiin kansalle. Oppositio väitti muun muassa, että sosialismissa lapset otetaan pois vanhemmilta kasvatettaviksi valtion kouluissa.

Nyt chavistat saivat takaisin nuo 1,7 miljoonaa äänestäjää. Myös oppositio lisäsi kannattajiaan puolella miljoonalla äänestäjällä. Äänestysvilkkaus nousi lähes 70 prosenttiin.

Venezuelan kansa on edelleen pahasti jakautunut kahtia. Oppositiolla on hallussaan valtaosa mediasta ja sillä on täysi sananvapaus. Chavezin mustamaalaus ja tehokkaat uhkailu- ja pelottelukampanjat jatkuvat mediassa.

Yksi maailmalle levitetty valhe on, että Venezuelassa ei ole sananvapautta. Maailman valtamedia nielee tämän ilomielin ottamatta selvää, mikä sylttytehdas näitä ”uutisia” tuottaa.

Vanhojen viisaus

Ennen vanhaan oli itsestään selvää, että mummot äänestävät, ja vieläpä innokkaasti. Äänestysprosenttikin oli korkeampi kuin nykyään. Muun muassa kokoomuksen ehdokkaat kävivät kaikissa vanhainkodeissa kahvia tarjoamassa, se kannatti. Luulen, että enää eivät käy. Vanhukset on unohdettu "työn ja tekemisen meiningin" pyörteissä.

Kaduilla ihmisten kanssa jutellessa minua on järkyttänyt se, että ainakin joka toinen ohi kulkeva vanha ihminen sanoo, että hän ei ole enää pitkään aikaan äänestänyt, koska "ei siitä ole yhtään mitään hyötyä".

Kunnioitan vanhojen ihmisten kokemusta tästä yhteiskunnasta. He tuntevat nahoissaan, että edustuksellinen demokratia ei toimi. He ovat niin viisaita, että eivät enää usko vaalipuheisiin. He eivät koe voivansa vaikuttaa asioihin.

Olen saanut muutaman skeptisen ja vihaisen vanhuksen vakuuttuneeksi siitä, että kannattaa äänestää valtuustoon ärhäkkä oppositio. Helsinki-listojen ehdokkaista he eivät olleet kuulleet, koska ehdokkaillamme ei ole tapetoitu kaupunkia emmekä me hymyile lehtienkään sivuilla. Eräs lupasi minulle masinoida koko vanhainkodin porukan äänestämään Helsinki-listoja.

Nukkuvien puolue istuu valtuustossa

Olen seuraillut pari viime vuotta, mitä Helsingin valtuustossa tapahtuu. Tai siis ei tapahdu. Olen järkyttynyt siitä välinpitämättömyydestä, millä valtuutetut siunaavat kumileimasimen tavoin sosiaali- ja terveyspalvelujen alibudjetoinnin, lähikoulujen ym. lähipalvelujen karsimisen, joukkoliikennemaksujen korotukset ja paljon muuta tolkutonta. Nukkuvatko valtuutetut?

Valtuustoon tarvitaan kunnon unilukkareita herättelemään valtuutettuja. Sinne tarvitaan lisää opposition ääniä Yrjö Hakasen lisäksi. Demokratia mädäntyy, jos ei ole kunnon oppositiota ja aika mädäntynyt demokratia Helsingissä jo on.

Helsinki on tehnyt viime vuodet voittoa satoja miljoonia euroja joka vuosi ja samalla rakentanut kallista Vuosaaren suursatamaa. Taseessa on saatavia miljardi euroa, velkaa on vain noin 700 miljoonaa euroa. Viime vuonna voitto tuli 363 miljoonaa.

En ehdota kaikkea kaikkea voittoa käytettäväksi palvelujen parantamiseen, mutta jo yhden päivän voitolla saisi paljon aikaan. Sillä voisi palkata 30 lähihoitajaa vanhusten hoitolaitoksiin vuodeksi (sosiaalikuluineen). Toisen päivän voitolla voisi palkata 20 - 30 koulukuraattoria, -psykologia tai -terveydenhoitajaa. Satsaamalla lapsiin ja nuoriin rahat kasvavat mielestäni suurempaa korkoa kuin määräaikaistileillä "laiskana" rahana makaamassa.

Muutaman kymmenen päivän voitolla voitaisiin antaa lapsille, nuorille ja yli 65-vuotiaille ilmainen joukkoliikenne.

Miksi näin ei tehdä? Miksi alibudjetointi siunataan vuodesta toiseen? Mukavasti voittoja niellyt Vuosaaren suursatama on pian valmis - mihin hukkaputkeen seuraavaksi upotetaan tulot, joita tulee ovista ja ikkunoista?

Tyhjää täynnä oleva ongelmajäte

YLE TV1:n järjestämä kunnallisvaalien aloitustempaus 18.9. Narinkka-torilla Helsingissä kääntyi mielessäni tragikoomiseksi symboliksi koko vaalisirkukselle.

Ehdokkaista koostuvan yleisön yläpuolella lillui koko ajan sakea ilmapallojen kumpupilvi. Oli Toivoa ja Reilua, koti-Suomea ja välillä hiukan kevään vihreää kamppailemassa ilmatilasta. Sinivalkoinen Perus sotkeutui Toivoon ja Vasemmistoliiton punainen pallo leppäkerttuihin. Naurettava markkinanäkymä sai Antti Pesosen huomauttamaan, että ilmapalloille pitäisi säätää haittavero. Kannatan.

Ilmapallot ovat kuin ovatkin hyvä symboli suurten puolueitten vaalikampanjoille. Tyhjää täynnä oleva, helposti puhkeava kupla, josta jää jäljelle vain maatumatonta jätettä.

Siellä täällä ilmapallojen seasta erottui keltaisia SKP:n plakaatteja, joissa oli oleellisen tärkeää asiaa: 850 euron perusturva, pääomatulot verolle, peruspalveluja ei saa karsia, kenkää kapitalisteille. Virkistävää, vaikka plakaatit olivat eduskuntavaalien teemoista. Olin ylpeä siitä, että SKP ei markkinoi politiikkaansa tyhjää täynnä olevalla ongelmajätteellä.

Ilmapallojen lisäksi puolueet jakavat karkkeja. Ota karkki, pistä suu makeaksi, ja unohdat jonot terveyskeskuksissa, lakkautetut koulut ja palvelumaksujen korotukset! Hymyillään kun tavataan! Oletko muuten huomannut, että kokoomuksen mainoksissa Toivo on kirjoitettu samanlaisella kirjasintyypillä kuin Karl Fazerin nimmari siinä klassisen sinisen suklaalevyn päällä?

Kaikki puolueet siirtyvät ison harppauksen vasemmalle vaalien alla. Kokoomus jopa loikkaa näissä vaaleissa kommunistien vanhan tunnuksen ”leikkisän” käytön alle ja siteeraa Kommunistista manifestia, hiukan muunnellen.

Puoluetoimistoissa toki tiedetään, mitä kansa ajattelee. Ihmisille ei voi kertoa tulevista palvelujen ja sosiaaliturvan leikkauksista, äänethän siinä menisi.

Narinkka-torilla esiintyneet eduskuntapuolueiden puheenjohtajat olivat tekopyhien teko-enkelien joukkio, joista jokainen on ollut kurjistamassa kuntien taloutta ja hyväksymässä KUPRUa eli julkisten palvelujen lopullista alasajoa. Nyt vaalien alla sitten ollaan ”huolissaan” julkisten palvelujen tilasta - siis omista tekosista.

Suurella vaalirahalla ja kaiken maailman kehittyvien maakuntien tuella tehty ovela, harhauttava, alitajuntaan vetoava vaalimainonta pitäisi kieltää lailla. Äänethän tässä systeemissä ostetaan rahalla. Uudessa vaalilaissa ehdokkaille sallittaisiin vain A4-kokoinen plakaatti, jossa on kuva ja ehdokkaan esittely. Lehtiin samankokoiset mainokset kaikille, ei tv-mainontaa. Se olisi tasa-arvoista ja demokraattista.

Demokratiaa! Kuubassa...

Tuohon edelliseen sepustukseeni (Kansanvallan juurilla) tuli kommenttina tarkennusta ja oikaisua asiantuntevalta taholta - ja tiedän kyllä kuka kommentoi. Mutta kun ei itse paljasta itseään, niin olkoon vaikka Asiantuntija.

Hän tarkentaa, että Kuubassa joukkojärjestöt ovat muutakin kuin vain kommunistisia järjestöjä, niihin kuuluu mm. ay-liike, naisten liitto ja opiskelijajärjestöt. Hänen mukaansa näihin järjestöihin kuuluu 90 prosenttia kuubalaisista ja ”niillä on suuri merkitys poliittisessa osallistumisessa varsinaisten vaalitouhujen ulkopuolellakin. On työläisparlamenttia, opiskelijafoorumia ja muuta - ruohonjuuritasolla eli siellä missä ihmiset asuvat, tekevät työtä ja opiskelevat.”

Hyvä tarkennus.

Asiantuntija lisää vielä yhden Kuuban demokratiaan kuuluvan piirteen, josta meidän länsimaisen systeemin kannattaisi ottaa oppia:

”Kansanedustajilla ja kunnanvaltuutetuilla on velvollisuus tavata säännöllisesti äänestäjiään ja raportoida heille tekemisistään (face to face eikä tiedotusvälineiden tai vaalimainosten kautta).”

Tästä taitaakin tulla Kuuba-blogi. Aiheita on vielä paljon.

Kansanvallan juurilla

Jos alan selittää melkein kenelle tahansa, että Kuuban järjestelmässä on jänniä alkuperäisen demokratia-käsitteen piirteitä, minut keskeytetään ensimmäisen lauseen puolivälissä sanomalla, että eihän Kuubassa ole demokratiaa. ”Kaikkihan sen tietävät”, sanoo juttukaveri, vaikka hänellä ei ole pienintäkään tietoa siitä, millainen järjestelmä Kuubassa on.

En väitä, että Kuuba olisi demokratian mallimaa, mutta järjestelmä siellä on ainakin kahdella tavalla paljon demokraattisempi kuin meillä.

Ensinnäkin: Kuubassa ainoa virallinen puolue, Kommunistinen puolue, ei aseta vaaleissa, missään vaaleissa, yhtään ainoaa ehdokasta (paitsi tietysti oman puolueen puheenjohtajaa tms. valittaessa). Näin siellä on päästy puolueiden vallasta, joka meillä vallitsee.

Kuubassa ehdokkaat kunnallisvaaleihin asetetaan ns. korttelikomiteoissa, siis asuinalueilla. Ehdokkaat ovat tuttuja naapureita. Näistä alueiden ehdokkaista äänestetään edustajat kunnanvaltuustoihin. Tämä ehdokkaitten asettelu suoraan kansankokouksissa ilman puoluelaitoksen väliintuloa on sitä alkuperäistä kreikkalaista demokratiaa.

Parlamentin ehdokkaat asetetaan puoliksi alueilla ja puoliksi joukkojärjestöissä. Tätä kautta ehdokkaiksi käsittääkseni tulee kommunististen järjestöjen väkeä eikä pelkästään niitä korttelin kunkkuja.

Parlamentti äänestää keskuudestaan (suljetulla lippuäänestyksellä) hallituksen/valtioneuvoston ja hallituksen puheenjohtajan (pääministerin), joka on lain mukaan myös Kuuban presidentti. Vaalit järjestetään joka viides vuosi ja tähän mennessä Fidel Castro on aina valittu johtoon, demokraattisesti äänestämällä. Helppo kuvitella, että ei ole parempaakaan ehdokasta hallituksessa ollut. Puolueella ei (teoriassa) ole missään vaiheessa tekemistä hallituksen muodostamisen kanssa.

Käytännössä korttelikomiteoissa usein tulee valituksi kommunistisen puolueen jäsen, koska he ovat aktiivisimpia, ja ovat jo ottaneet osaa yhteisten asioitten hoitoon. Näin kertoi eräs kuubalainen, joka asuu Kuubassa. Kuuban parlamentissa on kuitenkin kolmannes puolueeseen kuulumattomia (tässäkin kohtaa Kuuban systeemi eroaa Neuvostoliitosta).

Ja se toinen demokraattinen asia on vaalimainonta. Vaaleissa ehdolla oleville on sallittu vain samankokoinen, olikohan se A3-lennäkki, jossa on ehdokkaan mustavalkoinen naama ja esittelyteksti niin kuin ehdokas sen haluaa. Tasan samanlaiset mainokset kaikilla, myös lehdissä. Ei siis mitään ehdokaskohtaista lehti- tai tv-mainontaa, jonka määrä riippuisi rahasta. Tämä on todellista tasa-arvoa ja demokratian toteuttamista.

Meidän länsimaista järjestelmäämme pitäisi kutsua vain parlamentarismiksi, ei demokratiaksi. Parler, parler - puhutaan ja puhutaan parlamentissa (puhumispaikassa) - minne on päästy, jos on varaa hulppeaan vaalimainontaan ja sopiva iso puolue takana... mutta tämä on ainoa, mitä meillä on.

Voitko sinä vaikuttaa?

Eduskuntavaalien aattopäivä taitaa olla kansanvallan huippupäivä, päivä jolloin kaikkein eniten uskotaan demokratiaan. Juuri nyt kaikki voivat vaikuttaa! Sinäkin! Upeaa! Kiljuvat ehdokkaat kaduilla ja mediassa. Mutta jo vaalitulosten laskennan aikaan usko alkaa rapista… Mites tässä nyt taas näin kävi? Miksi ihmiset nyt tuolla tavalla taas äänestivät?

Tavallinen mielipide tavallisen vaalikansan keskuudessa on yleensä (paitsi tänään) se, että edustuksellinen demokratia ei toimi, mutta ”se on ainoa, mikä meillä on”. Näillä näkymin systeemiä ei tietenkään voi muuttaa miksikään, vain systeemiä toteuttavat ihmiset voitaisiin - teoriassa - vaihtaa.

Mutta ei se onnistu, koska järjestelmä on epädemokraattinen.