"Suomi on sotaa käyvä siirtomaavalta"

Kirjailija Antti Tuuri kirjoitti tänään Helsingin Sanomien kolumnissaan tärkeistä asioista, näin:

"Me voisimme alkaa nyt puhua asioista niiden oikeilla nimillä: Suomi käy sotaa Naton joukkojen rinnalla Afganistanissa, ja kehitysmaissa Suomi on mukana teollisessa toiminnassa, jossa siirtomaan luonnonvaroja ryöstetään, luonto turmellaan, mieluisia vallanpitäjiä pidetään vallassa ja kansalaiset kurissa konekivääreillä.
Suomi on sotaa käyvä siirtomaavalta."

Parasta mitä hesari on viime aikoina julkaissut. Olen ollut itse tätä mieltä jo kauan, mutta turha kenentahansamarjaliisasiiran on näistä asioista pakista eikä hesari julkaisisi, jos sinne yrittäisin. Hyvä että Tuuri kirjoitti asioista oikeilla nimillä.

Ulkoministeriömme olisi syytä miettiä näitä asioita, jos miettimiskykyä löytyy.

Mustekalan lonkerot sotilassaappaan palveluksessa

Kansainväliset isot uutistoimistot, Reuters etunenässä, ovat kuin giganttisia mustekaloja, joiden lonkerot yltävät ympäri maapallon, jokaiseen maahan. Suomenkin valtamedian päälähteenä ulkomaan uutisissa on ja on aina ollut uutistoimisto Reuters. Toimittajat eivät ehdi tässä huikeassa uutiskilvassa itse kipittää ulkomaille ottamaan asioista selvää. Sehän maksaisi, ja siitä median omistajat eivät tykkää yhtään. Voittoa pitää tuottaa, oikean tiedon tuottamisesta viis.

Kansainvälinen valtamedia on taas tänä kesänä kunnostautunut selkeän valheen levittämisessä. Hondurasissa tapahtui sotilasvallankaappaus 28.6. Uutisissa siteerattiin suoraan kaappareiden - siis rikollisten - perusteluja kaappaukselle. Kaapattu ja ulkomaille muilutettu laillinen presidentti Manuel Zelaya halusi kuulemma kansanäänestystä valtakautensa pidentämisestä. Zelaya kuulemma rikkoi perustuslakia, kertoivat kaapparit ja Reuters suihkutti mustettaan ympäri maapallon. Kaapatulta presidentiltä ei kukaan valtamedian uutistoimittaja vaivautunut kysymään yhtään mitään.

* * *

Kesäkuun kansanäänestyksessä Hondurasissa ei ollut kyse Zelayan toisesta kaudesta, vaan hän halusi alustavasti selvittää neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä, haluaako Hondurasin kansa yleensä muuttaa perustuslakia ja kutsua koolle perustuslakia säätävän kongressin ensi marraskuun virallisissa vaaleissa. Näin pitkälle menevää demokratiaa meillä päin on vaikea ymmärtää. Ja mustekala suihkutti totuuden näkymättömiin...

Aikaisempiin Hondurasin sotilasvallankaappauksiin on aina sotkeutunut amerikkalainen hedelmäyhtiö, joka otti noin sata vuotta sitten haltuunsa kaksi kolmannesta köyhän maan päätuotteen banaanin tuotannosta. Hondurasilaiset banaaninpoimijat ovat raataneet nälkäpalkalla ylikansallisen yhtiön plantaaseilla siis jo sata vuotta. Lisäksi halpatyövoimaa käyttävien suuryritysten kuten Adidaksen ja Niken hikipajat olivat löytäneet tiensä tähän huippuhalvan työvoiman maahan.

Zelaya meni tekemään suuren virheen. Hän säädätti tänä vuonna lain, jolla korotetaan minimipalkkaa peräti 62 prosenttia. Olihan se ihan törkeää. Että pitäisi niille banaaninpoimijoille ja hikipajojen työntekijöille vielä jotain palkkaakin maksaa. Ei se käy.

* * *

Miksi tässä kohkaan kaukaisen pienen maan asioista, kun omassakin maassa on ongelmia riittämiin. On porvarihallitus ja kaikkea kamalaa.

Sellainen kylmä hytinä tuli, että Hondurasin vallankaappaus on vasta harjoitusoperaatio. Katsotaan, miten onnistuu sotilasvallankaappaus vielä 21. vuosisadalla. Voidaanko jatkaa muihin ikäviin Latinalaisen Amerikan maihin, jotka ovat hylänneet uusliberalistisen talouspolitiikan ja yrittävät kohentaa köyhien asemaa? Olen pitänyt Latinalaista Amerikkaa kovan globaalin kapitalismin murentamisen mahdollisena alkuna. Jos se kehitys tallataan sotilassaappaan alle, se vaikuttaa meihin kaikkiin.

Toisenlainen maailma on mahdollinen - mutta milloin?

Sotilassaapas polkee demokratiaa Hondurasissa

Hondurasin syrjäytetty presidentti Manuel Zelaya yritti viime yönä (Suomen aikaa) palata kotimaahansa. Hän saapui pienellä matkustajakoneella Yhdysvalloista pääkaupungin Tegucigalpan ylle, mutta ei saanut lennonjohdolta laskeutumislupaa. Lentokentän kiitorata oli tukittu sotilasajoneuvoilla. Tuhannet Zelayan kannattajat olivat odottaneet presidenttiään lentokentän ulkopuolella jo kaksi vuorokautta.

Zelaya vetosi vielä pääkaupungin yläpuolella lentäessään, että maan armeija palauttaisi kuuliaisuutensa lailliselle presidentille ja päästäisi hänet laskeutumaan.

Zelayan kone joutui jatkamaan Managuaan, Nicaraguaan ja sieltä tiettävästi El Salvadoriin, jonne oli lennätetty toisella koneella hänen tukenaan olleet presidentit Cristina Fernández de Kirschner, Rafael Correa ja Fernando Lugo.

Tegucigalpan lentokentällä syntyneessä armeijan ja Zelayan kannattajien yhteenotossa on kuollut ainakin yksi ihminen ja kaksi loukkaantui. Sotilaat avasivat varoituslaukausten ja kyynelkaasun heittämisen jälkeen tulen mielenosoittajia kohti.

Kaapparit jäivät yksin

Amerikan maiden yhteistyöjärjestö OAS erotti Hondurasin lauantaina vastalauseena viikon takaiselle vallankaappaukselle. Päätös oli harvinaisen yksimielinen: Hondurasia lukuun ottamatta kaikki muut 33 jäsenmaata äänestivät erottamisen puolesta. Myös Yhdysvallat.

EU-maiden kaikki suurlähettiläät on kutsuttu pois Hondurasista ja Venezuela on lopettanut öljytoimitukset maahan.

Hondurasin kaapparit ovatkin jääneet täysin yksin. Tukijoita ei ole missään ilmansuunnassa. Tämä on uusi tilanne Latinalaisen Amerikan sotilaskaappausten historiassa. Aikaisemmat sotilasjuntat ovat saaneet Yhdysvaltojen lämpimän tuen ja myös naapurivaltioissa on ollut ystäviä. Eroa on myös siinä, että Hondurasiin ei nimitetty sotilashallintoa, vaan siviilipresidentti Roberto Micheletti.

Näin ei voida väittää sotilasjuntan hallitsevan Hondurasia, mutta ainakin yksi kenraali kuitenkin on kaiken taustalla: Romeo Vásquez. Zelaya erotti 24.6. kenraali Vásquezin armeijan komentajan paikalta, kun komentaja ei suostunut antamaan armeijan apua neuvoa antavan kansanäänestyksen järjestämisessä.

Se oli uhkarohkeaa ja ehkä yksi Zelayan virhearvioista. Vasquez ei piitannut erottamisesta, vaan komensi armeijan kaduille jo 25.6. ja sittemmin 28.6. sieppaamaan ja karkottamaan presidentti Zelayan maasta. Sen jälkeen armeija valtasi radio- ja tv-asemat ja on julistanut maahan useita öisiä ulkonaliikkumiskieltoja, Vásquezin vankassa komennossa.

Zelaya on vakuuttanut palaavansa Hondurasiin muuta kautta. Kansainväliset vetoomukset demokratian ja laillisen presidentin palauttamisesta Hondurasiin eivät ole toistaiseksi vaikuttaneet kaappareihin. Granman tietojen mukaan he jopa uhoavat levittävänsä sotilaskaappauksia muihin Latinalaisen Amerikan maihin. Jo varsin vankaksi luultu demokratia Latinalaisessa Amerikassa on osoittanut haavoittuvuutensa. Hondurasin tapahtumat herättävät pelkoa maanosan kansojen keskuudessa.

Latinalaisen Amerikan talous porskuttaa hyvin

Kehitysyhteistyön Palvelukeskuksen Kepan Globaaliuutiset raportoi syyskuussa, että ”Latinalaisen Amerikan talous porskuttaa hyvin”. Talouskasvu jatkuu alueella jo kuudetta vuotta ja näkymät ovat edelleen hyvät. Länsimaat sen sijaan kärvistelevät taantuman kourissa. Miksi ihmeessä talousnäkymät ovat kääntyneet tällä tavalla päälaelleen?

YK:n alueellinen talouskomissio Cepal povaa Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 4,7 prosenttia. Globaaliuutiset ei osaa kertoa syytä tähän. Talous se vaan porskuttaa, ja se siitä.

"Maailmantalouden heilahteluista selvitään nyt aiempaa helpommin Latinalaisessa Amerikassa", Kepa raportoi, ”vaikka vauraan maailman talousvaikeudet uhkaavat hiukan hidastaa vauhtia”. Miksi ihmeessä ”vauras maailma” on talousvaikeuksissa, mutta Latinalainen Amerikka porskuttaa?

Läntisissä teollisuusmaissa ollaan edelleen kiinni uusliberalismissa. Julkisia palveluja karsitaan, (erityisesti sosiaalisektorilla), valtion omistuksia yksityistetään, ylikansallisille yrityksille annetaan etuuksia ja luonnonvarat vapaasti riistettäväksi, epätasa-arvon annetaan kasvaa, köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Tämä ei näytä olevan kovinkaan kestävää kehitystä. Onhan se jo nähty - myös Latinalaisessa Amerikassa - että uusliberalistinen talouspolitiikka johtaa aika ajoin talousromahduksiin, inflaatioon, valtion velan kasvuun, konkursseihin, riippuvuuteen pörssiheilahteluista.

Tätä mekanismia Latinalaisen Amerikan uudet vasemmistohallitukset ovat lähteneet rikkomaan 2000-luvulla. Ensiksi irtauduttiin Kansainvälisestä valuuttarahastosta ja Maailmanpankista ja niiden määräyksistä talouden hoidossa. Alettiin sen sijaan suosia alueellista yhteistyötä ja integraatiota. Sitten kansallistetaan luonnonvarat, laajennetaan julkista sektoria, tuetaan köyhiä ruoka-avulla ja kehitetään sosiaaliturvaa.

”Talouden ylijäämä, julkisen talouden aiempaa parempi hoito, valtion velan väheneminen ja sen ehtojen helpottuminen sekä huomattavat valuuttavarannot ovat saaneet YK:n talouskomission mukaan aikaan sen, ettei alue ole kansainvälisen talouden heilahteluille yhtä altis kuin ennen”, Cepal toteaa. Tämä toteamus romuttaa myytin, että vasemmisto ei osaa hoitaa valtiontaloutta.

Alueen maista huonoimmin talous makaa Meksikossa, jossa on edelleen oikeistolainen hallitus. Talouskasvuennuste on vain 2,5 prosenttia. Tätä selitetään sillä, että Meksiko on enemmän riippuvainen laman koettelemista länsimaista. Sen vienti suuntautuu 90-prodenttisesti Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.

Koko alueen viime vuosina kokema talouskasvu on kohentanut työllisyyttä. Työttömyysaste aleni vuosina 2003 - 2007 kolmen prosenttiyksikön verran, Cepal laskee. Tämän vuoden työttömyysasteeksi se arvioi 7,5 prosenttia.

Cepal varoittaa kuitenkin vielä yhdestä uhasta, johon Latinalaisen Amerikan valtiot eivät voi omalla toimillaan vaikuttaa - paitsi parantamalla edelleen kohisten nousevaa talouttaan.

”Kansainvälisen talouden heikkeneminen kutistaa rahasummia, joita ulkomailla työskentelevät kansalaiset lähettävät kotiin Karibialle ja Latinalaiseen Amerikkaan. Vaikutus on jyrkin El Salvadorissa, Haitissa, Hondurasissa, Jamaikassa ja Nicaraguassa, joiden bkt:sta rahalähetykset muodostivat viime vuonna 17 - 30 prosenttia”, Cepal raportoi.

Mutta eipä aikaakaan, niin tämäkin ongelma poistuu. Tulevaisuudessa Latinalaisen Amerikan maista lähetetään rahaa köyhille sukulaisille länsimaihin. Jos maanosan hyvä kehitys saa rauhassa jatkua...

Fidelin viisaus

Viime viikonlopun Vastavirta-festareilla jouduin yllättäen pitämään pienen alustavan puheenvuoron seminaarissa "Latinalainen Amerikka ja 2000-luvun sosialismi". Pääluennoitsija oli sairastunut.

Toinen alustaja, espanjalainen feministi ja kommmunisti Maite Mola oli valmistanut alustuksen 2000-luvun sosialismista eurooppalaisesta näkökulmasta, joten minulle jäi koko Latinalainen Amerikka, semmoinen pikku juttu. Mitä siitä voisi sanoa lyhyesti? Tämä kysymys kiersi alitajunnassa koko lauantaipäivän, kun osallistuin festarin aktiviteetteihin. Illalla sitten kirjoittelin paperille 15 minuutin latsauksen Latinalaisen Amerikan kehitykseen viimeisen 50 vuoden aikana.

Lähdin liikkeelle kansojen kärsimyksistä, kun maassa jos toisessakin oli raaka sotilasdiktatuuri, ihmisiä vangittiin, kidutettiin ja heitä "katosi" - mikä käytännössä tarkoittaa salaista teloitusta ilman oikeudenkäyntiä.

Mahtava pohjoinen naapuri USA pönkitti näitä itselleen hyödyllisiä hallituksia ja osallistui monenlaisilla vehkeilyillä edistyksellisten hallitusten kaatamiseen, jopa presidenttien murhaamiseen. Chilen tapahtumat muistetaan Suomessa parhaiten. Salvador Allende syöstiin vallasta ja murhattiin 11.9.1973.

Toki USA hallitsi "takapihaansa", kuten siihen aikaan sanottiin, taloudella. Parhaat viljelysmaat olivat jenkkien suuryritysten hallussa ja siellä viljeltiin banaaneja, kahvia ym. rikkaille länsimaille. Luonnonvaroja riistettiin häikäilemättä.

Kansat kuitenkin taistelivat sortajiaan vastaan. Tuohon aikakauteen kuuluvat monet aseelliset sissiliikkeet, kun muuta mahdollisuutta ei ollut. Diktatuureissa ei toden totta järjestetty rehellisiä, vapaita vaaleja.

Maanosa vielä joutui uusliberalistisen talouspolitiikan koelaboratorioksi 1970-luvulta alkaen. Ja hyvin koe onnistui: köyhät köyhtyivät ja rikkaat rikastuivat - tämähän on tuon talousopin kova ydin.

Kaiken tämän keskellä, välillä ilman yhtään tukijaa läntisellä pallonpuoliskolla, veljeskansojen joukossa, Kuuban vallankumous ja kansa kestivät. Se antoi toivoa sorron alla kärsiville ihmisille.

Sitten tapahtui ihme: viimeisen kymmenen vuoden aikana vasemmistolainen hyökyaalto on pyyhkäissyt yli Latinalaisen Amerikan. Laajat kansanrintamat ovat nostaneet valtaan toinen toisensa perään eri asteisen vasemmistolaisia hallituksia ja presidenttejä.

Mistä tämä ihme sai alkunsa?

Venezuelassa laaja kansanrintama nosti laskuvarjojoukkojen everstiluutnantin Hugo Chavezin presidentiksi 1998 lopulla. Heti ensi töikseen hän matkusti Kuubaan Fidel Castron puheille. Jaha, se menikin Kuubaan eikä Yhdysvaltoihin, hyvä juttu, tuumi köyhä kansa. Chavezin politiikasta ei vielä kellään ollut tietoa - tuskin hänellä itselläänkään. Tiedettiin vain, että hän on hyväsydäminen mies ja köyhien puolella.

Tuosta käynnistä alkoi näiden kahden miehen lämmin ystävyys ja tiivis kanssakäyminen. Chavez ravasi Kuubassa jatkuvasti tapaamassa opettajaansa ja "isäänsä" kuten hän itse sanoo. Tänä päivänä everstiluutnantti Chavez rakentaa 2000-luvun sosialismia omassa maassaan ja levittää ideoitaan koko Latinalaiseen Amerikkaan. Eläköön Fidelin viisaus!

Seminaarista muodostui lämminhenkinen solidaarisuustilaisuus Latinalaisen Amerikan kansoille ja Kuuban vallankumoukselle.