Näytetään tekstit, joissa on tunniste kapitalismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kapitalismi. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. kesäkuuta 2009

TURHUUKSIEN TURHUUS

Globaali kapitalismi on kehkeytynyt hulluuden asteelle. Yksi järjettömistä ilmiöistä on tavaroiden rahtaus maasta ja maanosasta toiseen ja takaisin. Suomeen esimerkiksi tuodaan kakkupohjia Englannista ihan kuin tuota yksinkertaista ja halpaa tuotetta ei osattaisi Suomessa valmistaa. Osataan kyllä, ja niinpä Suomi myös vie kakkupohjia Englantiin. Kakkupohjia sinne, kakkupohjia tänne… ja kuljetusbisnes pyörii.

Olli Tammilehto julkaisi keväällä pamfletin nimeltä Rahdin rikokset, jossa hän selvittää globaalin tavaraliikenteen hulluutta ja sen haittavaikutuksia. Tammilehdon mukaan koko globaali markkinatalous perustuu edulliseen, nopeaan ja volyymiltaan valtavaan tavaraliikenteeseen.

Tammilehto käyttää esimerkkinä muun muassa erästä eksaktia tilastollista faktaa: "Vuonna 2006 Iso-Britannia sekä toi että vei 14 000 tonnia suklaakuorrutettuja vohveleita.” Eläköön tavaroiden vapaa liikkuvuus!

Tammilehto pitää globaalia rahtausbisnestä monella tavalla suorastaan rikollisena. Rahtauksen rikoksiin liittyy tietysti kasvavat liikenteen saasteet, mutta myös raaka-aineiden ryöstö kehitysmaista, halpa- ja lapsityövoiman käyttö sopivissa maissa, kehitysmaiden maataloustyöntekijöiden myrkyttäminen torjunta-aineilla ja monet muut asiat.

* * *
Eilen huomasin, että lähikaupassa oli tarjolla mandariineja Uruguaysta, melkein toiselta puolelta maapalloa. Eikö lähempänä ollut mandariinin mandariinia? Tammilehto huomauttaakin, että ruoan kuljetusmatkat ovat jatkuvasti pidentyneet. Nykyään ruokaa kuljetetaan kuluttajille tuhansien kilometrien päästä. Se edellyttää säilyvyyttä edistävien lisäaineiden runsasta käyttöä ja hedelmien kohdalla lisäksi sitä, että ne poimitaan raakana tuottajamaassa. Ruokamme on siis yhä epäterveellisempää, kiitos globaalin rahtausbisneksen.

Suurin osa rahdeista liikkuu valtamerillä, jotka on perinteisesti pidetty valtioiden valvonnan ulkopuolella. Merikuljetus on halpaa. Tiesitkö että rahtilaivojen polttoaineena käytetään likaisinta mahdollista polttoainetta? Siis bunkkeriöljyä, joka on oikeastaan jätettä. Maaliikenteessä sitä ei tietenkään saa käyttää. Bunkkeriöljyssä on rikkiä viisituhatta kertaa enemmän kuin tavallisessa dieselöljyssä. Niinpä laivat päästävät ilmaan merkittävän määrän rikkidioksidia, joka on melkoista myrkkyä. Se muun muassa happamoittaa vesistöjä ja maaperää, rapauttaa rakennuksia, lisää vakavia hengityselinsairauksia ja aiheuttaa metsäkuolemia.

Maailmanlaajuiset kuljetusketjut ovat edistäneet merkittävästi ilmastonmuutosta, tuhonneet ympäristöä erityisesti kehitysmaissa ja edesauttaneet epätasa-arvoisen talousjärjestelmän, siis kapitalismin toimintaa. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että tavara- ja ruokatuotannon haitat on siirretty kehitysmaiden kestettäviksi. Meille täällä rikkaissa maissa jää sitten vastaavasti valtavat pakkausmateriaalien ja pois heitettyjen turhien tavaroiden jätevuoret.

* * *
Maailman johtajat istuvat ilmastokokousta joulukuussa Kööpenhaminassa. Siellä sovitaan, miten suuria päästövähennyksiä taas aiotaan tehdä siihen ja siihen vuoteen mennessä. Jo nyt joka kuukausi kokousta valmistelevat virkamiehet kokoontuvat ja miettivät pää punaisena, mitä voidaan tehdä.

Samaan aikaan maalla, merellä ja ilmassa rahdataan tolkuton määrä turhaa tavaraa edestakaisin, maasta toiseen, tavaroiden vapaan liikkuvuuden ja pyhän globaalin markkinatalouden nimissä. Eikä kenellekään ilmastogurulle pälkähdä päähän ryhtyä rajoittamaan tätä saastuttavaa sirkusta.

torstai 14. toukokuuta 2009

Kaikkien aikojen puhallus

Johdannaismarkkinat, pyramidiyhtiö, portfoliosijoitus, Hex, Nasdaq, Nikkei… pörssimaailman käsitteet ovat minulle käsittämättömiä. Olen näihin aikoihin saakka ajatellut, että tuo maailma ei kuulu minulle. Minun ei tarvitse ymmärtää, mitä siellä tapahtuu. Luulen, että näin on monen muunkin tavallisen tallaajan kohdalla.

Nyt tuon höttökapitalismin romahdus on levinnyt nopeasti kaikkialle, kuin todellinen pandemia. Se kuuluu kuin kuuluukin meille kaikille, koska me olemme sen maksajia. Meitä uhkaa nyt julkisten palvelujen säästökuuri ja työttömyys, vaikka meillä ei ole osaa ei arpaa, ei osakkeita eikä johdannaisia.

Länsimaiset valtiot ovat myöntäneet tähtitieteellisiä summia kuilun reunalla keikkuville rahoituslaitoksille ja suuryrityksille. Pelkästään Yhdysvallat on äskettäin päättänyt antaa lisää tukea 600 miljardia dollaria. Viimevuotista tukisummaa en enää muista. Kapitalismi 09 -seminaarissa Yorkin yliopiston professori Stephen Gill arvioi, että yhteiskunnan tukea kapitalismille on tähän mennessä myönnetty koko maailmassa 4,1 biljoonaa dollaria. Biljoona on 1000 miljardia.

Mistä ihmeestä nuo rahat yhtäkkiä löytyivät? Rahaa ei ole koskaan löytynyt nälän poistamiseen maailmasta, eikä puhtaan veden hankkimiseen kaikkien maailman lasten juoda.

Tämä on kaikkien aikojen puhallus. Luulen, että siellä pörsseissä on myyty lähinnä pullotettua ilmaa, hyvällä voitolla. Vuosikausia jotkut huijarit ovat käärineet taskuihinsa selvää rahaa voittoina, osinkoina, optioina. Sitten joku avasi sen pullon ja totesi, että se on tyhjä. Rahat ovat kuitenkin jo turvassa rikkaitten taskuissa.

* * *
Ei niin perusteellista pahaa ettei jotain hyvääkin. Tämä kriisi on tuonut kapitalismin - sen oikealla nimellä - kaikille keskustelupöydille, seminaareihin ja mediaankin. Parhaimmillaan kysytään, onko kapitalismi lainkaan kestävä talousjärjestelmä. Vastaukset vaihtelevat.

Hyvää on myös se, että uusliberalismia kritisoivat nyt muutkin kuin pelkästään kommunistit.. Laajasti myönnetään, että rahoitusmarkkinoiden täydellinen vapaus johtaa kriiseihin. On jo vaadittu hiukan yhteiskunnan sääntelyä, kun ihmisen ahneus ei näytä tuntevan mitään rajoja.

Monet uskovat nyt, että työväen aatteilla olisi kysyntää. Laajat vasemmistofoorumit pohtivat, mitä vasemmiston pitäisi tehdä. Kirjoja kirjoitetaan ja julistuksia laaditaan.

Olemme innokkaasti hoilanneet vuosikymmeniä, että ”…ei synny oikeutta ilman taistelua, ei taistelua ilman yhteistä rintamaa…”. Siinäpä on lyhyesti sanottuna suuri viisaus. Mutta yhteisen rintaman syntymiseen on edelleen pitkä matka. Esimerkiksi tulevat EU-vaalit osoittavat ikävästi, että laajaa vasemmiston yhteistyötä ei vielä ole olemassa täälläpäin maailmaa. Ehkä jonain päivänä on - mutta minä vuonna, sitä en ryhdy ennustamaan.

Bolivia palasi tielle kohti sosialismia

Evo Moralesin 1997 perustama laajapohjainen ryhmittymä nimeltään Liike kohti sosialismia (Moviemento al Socialismo, MAS) voitti Boliviassa ...