Puoluejohtaja Timo Soini on tuskastunut. Hän ei enää jaksa toistella joka kadunkulmassa ”en ole rasisti, en ole rasisti”. Uskotaan, uskotaan. Mutta sen siitä saa, kun lähtee Suomen Sisun kanssa marjaan.
Perussuomalaisten listoilta viime kunnallisvaaleissa pääsi läpi henkilöitä, joiden puheita ja kirjoituksia ennen pidettiin rasistisina. Nyt nämä herrat ovat opettaneet julkisuudessa ja varsinkin internetissä, että ei me olla rasisteja, vaan ”maahanmuuttokriittisiä”.
En kannata nimittelyä puolin enkä toisin. Sisukkaat suomalaiset voisivat myös lakata nimittelemästä maahanmuuttajia halventavasti.
Perussuomalaisten huima menestys - jossain gallupissa puolue on jopa ohittanut Vasemmistoliiton - johtuu tietysti monista tekijöistä, mutta maahanmuuttokriittisyys on varmasti yksi syy. Menestys ikään kuin purskautti esille suomalaisten pinnan alla kyteneen vihan muukalaisia kohtaan ja teki sen ilmeisen ”salonkikelpoiseksi”.
* * *
Kaikille avoin ja sensuurista vapaa internet on oiva foorumi tällaisen vihan purkauksille. Joku on jopa väittänyt, että suomalaisen rasismin kasvun maaperä olisi pitkälti juuri internetissä. Netissä saa julki juttuja, joita mikään lehti ei painaisi.
On helppoa perustaa vaikkapa Facebookiin vihamielisiä sivustoja. Sivulle Auttakaamme somali-ystävämme takaisin kotiin liittyi nopeassa tahdissa 20 000 jäsentä, useimmat oman naamakuvansa kanssa. Somalivihan vastaiseen ryhmään Autetaan rasisti-ystävämme avaruuteen on liittynyt 16 000 jäsentä. Jos nämä kaksi Facebook-ryhmää olisivat edustava otos kansasta, meillä olisi seuraavien vaalien jälkeen perussuomalainen hallitus.
Eduskunnan käsittelyyn äskettäin tulleet ulkomaalaislain pienet muutokset saivat muukalaisvihan netissä oikein kunnon roihuun. Muutoksia vastaan perustetun nettiadressin on allekirjoittanut noin 30 000 sisukasta suomalaista - nopeassa tahdissa tämäkin. Erityisesti adressissa vastustetaan ”humanitaarisen suojelun” käsitettä. Sic!
Maahanmuuttovastaisuus internetissä taitaa olla vanhempikin ilmiö, en vain ole törmännyt siihen. Lasten ja nuorten suosimassa IRC -galleriassa oli ollut viime eduskuntavaalien vaalikoneessa maahanmuuttoon liittyvä kysymys. 60 prosenttia vaalikoneen kävijöistä suhtautui kielteisesti maahanmuuttajiin. Vaalikoneessa kävi noin 200 000 nuorta. He olivat todennäköisesti 18 vuotta täyttäneitä - sitä nuoremmat tuskin viitsivät tylsiä vaaliehdokkaita kelata. IRCin ylläpitäjä hämmästeli tätä äskettäin aamu-tv:ssä ja kyseli, mikä nuorison kasvatuksessa on mennyt pieleen.
* * *
Tohtori Jussi Halla-ahon kirja Kirjoituksia uppoavasta Lännestä tulee myyntiin maaliskuun alkupuolella. Bensaa vihan liekkeihin, ennustan. Minulla on kyllä hämmästyksen sormi ihmetyksen suussa muukalaisvihamielisyyden laajuuden edessä - mitä voimme tehdä?
... että välttäisin tiukkapipoisuutta ja ankaraa oikeassa olemista, olisin ennakkoluuloton enkä katsoisi karvoihin, antaisin kaikkien kukkien kukkia - paitsi epäoikeudenmukaisuuden, jonka tallaan maahan ja hypin tasajalkaa sen päällä!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muukalaisvihamielisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muukalaisvihamielisyys. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
tiistai 28. lokakuuta 2008
Dagen efter
Sataa yhtenään, on pimeää ja mieli on surullinen vaalituloksesta. Suomi ei voi olla kovin ylpeä siitä, että muukalaisvihamielisyys eteni vaaleissa eniten.
Kovin ylpeä ei voi SKP:kään olla vaalituloksesta. Kun Helsinki-listat sai 2000 ääntä lisää edellisiin kunnallisvaaleihin nähden, niin muu Suomi menetti yli 1000 ääntä. Eduskuntavaaleihin 2007 verrattuna tulos on vielä surullisempi. Helsingissäpystyimme nipin napin keräämään Steen1:n pois sulaneet yli 1000 ääntä takaisin, mutta muu Suomi menetti yli 4000 ääntä. Paitsi Nokia, joka piti entiset kolme SKP:n valtuutettua. Onnea Nokialle! Ja Oulussakin tulos oli plussalla, kun viimeksi ei ollut yhtään ehdokasta.
Nyt olisi kyllä pikaisesti ryhdyttävä keskustelemaan yhteistyön muodoista kaikkien vasemmistolaisten kanssa. SKDL:n tyyppistä yhteistyöjärjestöä eivät kaikki kannata ja ainakin Pekka Saarnion mukaan Vasemmistoliitto ei ole siihen valmis. On ne vanhat juoksuhaudat, Saarnion mukaan. Odottaako Vasemmistoliitto jäämistä perussuomalaisia pienemmäksi puolueeksi ennen kuin yhteistyötä kannattaa harkita?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Bolivia palasi tielle kohti sosialismia
Evo Moralesin 1997 perustama laajapohjainen ryhmittymä nimeltään Liike kohti sosialismia (Moviemento al Socialismo, MAS) voitti Boliviassa ...
-
Puoluejohtaja Timo Soini on tuskastunut. Hän ei enää jaksa toistella joka kadunkulmassa ”en ole rasisti, en ole rasisti”. Uskotaan, uskotaan...
-
Globaali kapitalismi on kehkeytynyt hulluuden asteelle. Yksi järjettömistä ilmiöistä on tavaroiden rahtaus maasta ja maanosasta toiseen ja t...
-
Evo Moralesin 1997 perustama laajapohjainen ryhmittymä nimeltään Liike kohti sosialismia (Moviemento al Socialismo, MAS) voitti Boliviassa ...