I have a dream

Seinälläni on roikkunut nyt 25 vuotta musta silkkiliina, johon on painettu kultavärillä Martin Luther Kingin kuva ja pätkä hänen kuuluisasta I Have a Dream -puheestaan, jonka hän piti Washingtonissa 28.8.1963, suuren ihmisoikeusmarssin päätösjuhlassa. Runollinen teksti alkaa näin:

"I have a dream that one day on the red hills of Georgia the sons of former slaves and the sons of former slaveowners will be able to sit down together at the table of brotherhood."

Puheen jokainen lause alkaa sanoilla I have a dream, minulla on unelma. Se on unelma ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta, siitä että USA:ssa joskus entisten orjien ja entisten orjanomistajien jälkeläiset voisivat elää veljinä keskenään.

Vuonna 1963 tasa-arvo oli vain kaukainen unelma USA:n mustalle väestölle. Presidentin virasta tuskin kukaan edes unelmoi ennen kuin 1980-luvulla. Silloin presidenttiehdokkaaksi asettui pastori Jesse Jackson, joka jo 1960-luvulla osallistui Kingin rinnalla tasa-arvotaisteluun. Jackson ei päässyt silloin alkua pidemmälle.

Barack Obaman valinta USA:n presidentiksi toteuttaa tietyn osan unelmaa - saman pöydän ääreen nyt istutaan, jopa Valkoisessa talossa. Jesse Jackson kyynelehti vuolaasti kuunnellessaan Obaman voittopuhetta, eikä ihme. Mieleen varmaan kohosi vanha ystävä, joka murhattiin unelmiensa vuoksi 40 vuotta sitten.

* * *
Vietin kesälomani elokuussa 1983 pohjoismaisten naisten kuukauden kestäneellä rauhanmarssilla USA:ssa. Reissussa oli yli 100 naista, väkeä kaikista Pohjoismaista. Myös Fär-saarilta oli ikimuistoisen rempseä delegaatio. Marssimme New Yorkista Washingtoniin, 500 kilometriä, ja vastustimme ydinohjusten sijoittamista Eurooppaan ja tietysti ydinaseita ylipäänsä. Sitä hikistä kesälomaa en unohda koskaan.

Rauhanmarssimme huipennus oli osallistuminen 28.8. mielenosoitukseen, joka pidettiin Martin Luther Kingin johtaman ihmisoikeusmarssin kunniaksi Washingtonissa Memorial -aukiolla. Paikalla tungeksi yli 300 000 ihmistä, joista noin 90 prosenttia oli mustia. He olivat saapuneet paikalle tuhansilla busseilla eri puolilta USA:ta. Juhlapuheen piti Jesse Jackson samalla paikalla, jossa Martin Luther King puhui 20 vuotta aikaisemmin.

Sen silkkiliinan olin ostanut matkan varrella Philadelphiassa, jossa tapasimme mustia naisaktivisteja. He keräsivät rahaa kampanjaansa, jolla pyrittiin samaan ihmiset rekisteröitymään äänestäjiksi. Mustan väestön keskuudessa rekisteröityminen oli siihen aikaan lähes olematonta, naiset kertoivat. Uskon, että Philadelphian sitkeät naiset ovat kampanjoineet kaikki nämä vuodet - ja tulos nähtiin vaaleissa.

* * *
Barack Obama kampanjoi sanalla muutos. Mikä se muutos on, jää nähtäväksi. Tärkein asia ei jenkeissä kuitenkaan muutu: todelliset vallanpitäjät. Ase- ja öljyteollisuuspohatat sekä Wall Streetin pörssihuijarit pysyvät vallassa, yhtä ahneina kuin ennenkin. Siihen käskyvaltaan on Obaman soviteltava oma muutoksensa.

Historiallinen vaalivoitto

Enpä muista koskaan iloinneeni USA:n presidentinvaalien tuloksesta niinkuin tänään, kun Barack Obama voitti ja reippaasti. Floridat jäi republikaaneilta tekemättä, kun valitsijamiesten määrä oli niin suuri.

Tai ehkä oli sopivaa antaa romahdustilassa oleva maa juuri tummaihoisen hoidettavaksi. Toinen hyvä vaihtoehto olisi ollut lykätä mission impossible naiselle.

Tällä valinnalla on kuitenkin merkitystä koko maailmalle ja eniten tietysti USA:n kansalle, monessakin mielessä.

Toisenlainen maailma on ehkä mahdollinen...

Äänestyspäivä

Sade piiskaa parvekelaseja, myrskytuuli taivuttaa vanhoja puita, litimärkä Suomen lippu oikenee myrskyssä ja lepattaa raskain liikkein.

Sissi Kiisseli ihmettelee elämänsä ensimmäistä kunnon myrskyä ja sen aiheuttamaa meteliä parvekeella. Se villiintyy siitä kiitämään myrskyn lailla parvekkeelta sisälle, pöydiltä tuoleille ja takaisin niin suurella voimalla, että kaikki tiellä oleva kaatuu tai putoilee. Se ei väistele. Jos Sissi olisi ihminen, se olisi kokonaan mustelmilla ja kuhmuilla. Tuleeko kissalle kuhmuja?

Illalla näemme, kenen äänestäjät ovat jääneet kotiin myrskyn vuoksi. Älä sinä jää!

Hymyilevä kaupunki

Koko kaupunki hymyilee nyt juuri sinulle. Kaikki paikat on tapetoitu toinen toistaan positiivisimmilla naamoilla, jotka katsovat sinuun ystävällisesti. Hei, olen juuri sinun puolellasi!

Metron liukuportaitten vieressä isoissa, kalliissa vitriineissä hymyilee hallituspuolueiden (kokoomus, keskusta, vihreät) naamoja. Mari Kiviniemen mannekiiniposeeraus on kaunein ja kaunis on Marikin. Osta minut! mainos viestii.

Oppositio on vallannut metrot: demareita demareiden perään, kaikki seinät täynnä ja välillä vähän Vasemmistoliittoa - mutta kyllä myös kokoomus ja vihreät matkustavat metrossa siellä täällä.

Lapsenlapseni kertoivat, että Vuosaaressa on jopa ison seinän kokoinen lakana Club Housen ulkoseinällä. Talon seinän kokoinen mainos, miksi niin iso? lapset ihmettelivät.

Pääväylien sillat on koristettu sillan mittasilla banderolleilla, joissa on vain nimi ja numero. Ja lehdille vaalit ovat kultakaivos.

Itse olen teipannut pari vanhanaikaista, mustavalkoista "seinälehteä" luvattomille paikoille. Niissä on asiaa - liian paljon, sanoi kaverini. Eihän vaaleissa asioilla kampanjoida, vaan rahalla ja mielikuvilla.

Toivoa, unelmia ja kauniita ihmisiä on kaupan vaalipäivään 26.10.saakka - sitten räjähtää kylmä arki naamalle. Muun muassa Helsingin ensi vuoden budjetti menee kaupunginhallituksen käsittelyyn vasta 27.10. (jostain syystä).

Kuin syksyinen rankkasade Helsingin budjetissa ropisevat alas "ihmisten yhteinen arki", "hyvät lähipalvelut", "vanhusten hyvä hoito" "koulujen riittävät resurssit" ja moni muu unelma.

Protestoi sinä äänestämällä kunnon oppositio valtuustoon!

Kurkistus erään puolueen kulissien taakse

Arja Alho antoi palaa kunnolla haukkuessaan puoluettaan radiossa tänään. Haastattelu lähti liikkeelle nettipäiväkirjasta, jossa Alho sanoi jäähyväiset SDP:lle 19.3.

Olipa mielenkiintoinen kurkistus yhden puolueen kulissien taakse - huh-huh! Alhon mukaan SDP:ssä vallitsee harvojen äijien valta ja kamala suosikkijärjestelmä, jossa vallassa olijat (äijät) poimivat suosikeikseen lähinnä puolueen nuoria, kokemattomia naisia, joista ei ole haastajaksi heidän vallanpidolleen eikä mielipiteilleen. Sen sijaan nuoria miehiä syrjitään, he mm. saavat itse maksaa omat vaalikampanjansa kuten epäsuosiossa olevat naisetkin.

Alho pahoitteli, että esimerkiksi Osku Pajamäki on epäsuosittujen listalla. Pajamäki ei päässyt kolmannellakaan kerralla eduskuntaan (vaikka on ollut jo pitkään valtakunnan julkkis). Syy siis ei ole pelkästään suurten ikäluokkien syyllistäminen. Kysymys on rahasta taas, kenelle puolueen äijät sitä ja omaa tukeansa satsaavat.

Arja Alho pääsi eduskuntaan ensimmäisen kerran jo 1970-luvulla. Hän oli tähti silloin, nuori sairaanhoitaja. Kokemuksen karttuessa, Lipposen hallituksen aikaan, äijät itkettivät Alhoa ja pakottivat luopumaan ministerin paikasta. Sen jälkeen SDP:ssä on poimittu ministereiksi ihan urpoja (= kokemattomia) nuoria naisia (äijäporukan lisäksi). Heitä on hyvä ohjailla, ei ole pippuria eikä omia mielipiteitä kuten korkeasti koulutetulla Alholla (nykyään myös jonkin tieteen tri).

Törmäsin tähän syrjintään vaalien alla Itäkeskuksen Tallinnan aukiolla, vaikka en ymmärtänyt, mistä oikein oli kysymys. Siellä oli Heinäluoman kuvilla teipattu vaaliauto, soppatykki ja kahvikoju. Heinäluoma seisoi soppatykin edessä ja hänen ympärillään pörräsi ainakin tusinan verran vaalityöntekijöitä, jotka jakoivat pelkästään Heinäluoman mainoksia, kärrypoletteja ja karkkeja. Ihmiset toki tungeksivat kahvia ja soppaa ottamaan, minäkin, ja samalla joutuivat juttusille ehdokkaan kanssa.

Livahdin liukkaasti pois tungoksesta syömään soppaa kahvikojun takakulmalle. Siellä, täysin syrjässä koko tohinasta, oli yksi nuori mies. Nyreän näköisenä, aivan yksin, hän potkiskeli kiviä kädet taskuissaan. Hänkin oli SDP:n ehdokas, se kävi ilmi hänen vieressään tuulessa huojuvasta ständistä, jossa oli hänen kuvansa. Kukaan vaalityöntekijä ei houkutellut ihmisiä tämän nuoren miehen luo. Vaikka olin aivan hänen vieressään, mies ei ottanut kontaktia, potki vain kiviä. Ihmettelin moista juroutta, mutta en enää. Oli kai käsketty olla hiljaa ja syrjässä. Eikä mies tietenkään päässyt eduskuntaan.

PS. myöhemmin: Myös Erkki Tuomioja pisteli nettipäiväkirjassaan puoluettaan, sen johtamistyyliä ja tekojen ja puheitten ristiriitaa. Jos tahtoisin demarien menestyvän, sanoisin, että puheenjohtajaksi äkkiä Tuomioja ja kunnon oppositiopolitiikkaa kehiin!

Rahakasa = äänimäärä

Kansa on puhunut, pulinat pois... on kuulemma Johannes Virolaisen lanseeraama sanonta. Mutta nyt vasta pulista pitääkin! Väitän, että eniten ääniä saivat ne, jotka eniten pistivät rahaa vaalikampanjaan. Yllättävää olisi ollut, jos toisin olisi käynyt. Keskusta pisti likoon 1,5 miljoonaa, kokoomus yhden millin ja demarit 800 000 euroa. Tämä oli siis äänisaaliitten järjestys. Poliitikot keksivät muita selityksiä: alhaisen äänestysinnon, SAK:n huonon mainoksen, "meidän loistavan kampanjan" ynnä muuta - mutta minä pitäydyn omassani: raha.

Mielenkiintoista on tutustua yksittäisiin vaalibudjetteihin, kun ne julkistetaan. Muutama uusi eduskuntaan nousija kiinnostaa, esimerkiksi kolmen kokoomuksen helsinkiläisen aivan tuntemattoman rivivaltuutetun rahapanos. Näitä kolmea lukuunottamatta Helsingistä läpipäässet ovat kaikki peräti tuttuja ennestään.

Yksi tuntematon oli joku Karhuvaara (nainen), joka tuijotteli minua kaikissa liityntäliikenteen busseissa koko vaalien alusviikon ja lupasi pitää huolta vanhuksista. Ihmettelin kuka se on. No, nyt se on kansanedustaja.

Joku Hakola taas tuijotti Vuosaaressa kävellessä jokaisesta mainospylväästä. Ihmettelin kuka sekin on, ei ole ikinä ennen Vuosaaressa mainostanut. Ja Vuosaari-lehteäkin se käytti ahkerasti. Ekaa kertaa elämässäni omassa lehdessämme mainosti joku ihan tuntematon naama. Kaikki ison mainoskampanjan Vuosaaressa tehneet ovat aiemmin olleet minulle tuttuja politiikan naamoja.

Poikkeuksiakin säännöstä rahakasa = äänimäärä on. Paavo Arhinmäen vaalibudjetti ei kai ollut kovin iso. Mutta työmäärä kansan parissa kapakoissa ja toreilla on sellainen, että ei sitä moni jaksa. Paavo tekee käsittääkseni sitä työtä jatkuvasti eikä vain ennen vaaleja. Niinkuin kaikkien pitäisi.

Vaalien allahan vain lupaillaan kaikenlaista. Helppo homma. Mutta vaalien jälkeen pitäisi uskaltaa mennä kansan pariin kertomaan, miksi taas tehtiin sellainen päätös kuin tehtiin. Minä menen kyllä joskus kysymään siltä Karhuvaaralta, miten se on pitänyt huolta vanhuksista.