Jos alan selittää melkein kenelle tahansa, että Kuuban järjestelmässä on jänniä alkuperäisen demokratia-käsitteen piirteitä, minut keskeytetään ensimmäisen lauseen puolivälissä sanomalla, että eihän Kuubassa ole demokratiaa. ”Kaikkihan sen tietävät”, sanoo juttukaveri, vaikka hänellä ei ole pienintäkään tietoa siitä, millainen järjestelmä Kuubassa on.
En väitä, että Kuuba olisi demokratian mallimaa, mutta järjestelmä siellä on ainakin kahdella tavalla paljon demokraattisempi kuin meillä.
Ensinnäkin: Kuubassa ainoa virallinen puolue, Kommunistinen puolue, ei aseta vaaleissa, missään vaaleissa, yhtään ainoaa ehdokasta (paitsi tietysti oman puolueen puheenjohtajaa tms. valittaessa). Näin siellä on päästy puolueiden vallasta, joka meillä vallitsee.
Kuubassa ehdokkaat kunnallisvaaleihin asetetaan ns. korttelikomiteoissa, siis asuinalueilla. Ehdokkaat ovat tuttuja naapureita. Näistä alueiden ehdokkaista äänestetään edustajat kunnanvaltuustoihin. Tämä ehdokkaitten asettelu suoraan kansankokouksissa ilman puoluelaitoksen väliintuloa on sitä alkuperäistä kreikkalaista demokratiaa.
Parlamentin ehdokkaat asetetaan puoliksi alueilla ja puoliksi joukkojärjestöissä. Tätä kautta ehdokkaiksi käsittääkseni tulee kommunististen järjestöjen väkeä eikä pelkästään niitä korttelin kunkkuja.
Parlamentti äänestää keskuudestaan (suljetulla lippuäänestyksellä) hallituksen/valtioneuvoston ja hallituksen puheenjohtajan (pääministerin), joka on lain mukaan myös Kuuban presidentti. Vaalit järjestetään joka viides vuosi ja tähän mennessä Fidel Castro on aina valittu johtoon, demokraattisesti äänestämällä. Helppo kuvitella, että ei ole parempaakaan ehdokasta hallituksessa ollut. Puolueella ei (teoriassa) ole missään vaiheessa tekemistä hallituksen muodostamisen kanssa.
Käytännössä korttelikomiteoissa usein tulee valituksi kommunistisen puolueen jäsen, koska he ovat aktiivisimpia, ja ovat jo ottaneet osaa yhteisten asioitten hoitoon. Näin kertoi eräs kuubalainen, joka asuu Kuubassa. Kuuban parlamentissa on kuitenkin kolmannes puolueeseen kuulumattomia (tässäkin kohtaa Kuuban systeemi eroaa Neuvostoliitosta).
Ja se toinen demokraattinen asia on vaalimainonta. Vaaleissa ehdolla oleville on sallittu vain samankokoinen, olikohan se A3-lennäkki, jossa on ehdokkaan mustavalkoinen naama ja esittelyteksti niin kuin ehdokas sen haluaa. Tasan samanlaiset mainokset kaikilla, myös lehdissä. Ei siis mitään ehdokaskohtaista lehti- tai tv-mainontaa, jonka määrä riippuisi rahasta. Tämä on todellista tasa-arvoa ja demokratian toteuttamista.
Meidän länsimaista järjestelmäämme pitäisi kutsua vain parlamentarismiksi, ei demokratiaksi. Parler, parler - puhutaan ja puhutaan parlamentissa (puhumispaikassa) - minne on päästy, jos on varaa hulppeaan vaalimainontaan ja sopiva iso puolue takana... mutta tämä on ainoa, mitä meillä on.
1 kommentti:
Mallimaita ei missään asioissa oikein ole, mutta on kokemuksia, joista voidaan oppia.
Mitä tulee mainitsemiisi korttelin kunkkuihin ja kommunististen järjestöjen väkeen, on hyvä muistaa myös, että näihin ehdokkaita asettaviin ns. joukkojärjestöihin (ay-liike, naisten liitto, opiskelijajärjestöt) kuuluu 90 prosenttia kuubalaisista ja niillä on suuri merkitys poliittisessa osallistumisessa varsinaisten vaalitouhujen ulkopuolellakin. On työläisparlamenttia, opiskelijafoorumia ja muuta - ruohonjuuritasolla eli siellä missä ihmiset asuvat, tekevät työtä ja opiskelevat.
Hyvä asia Kuubassa on myös se, että kansanedustajilla ja kunnanvaltuutetuilla on velvollisuus tavata säännöllisesti äänestäjiään ja raportoida heille tekemisistään (face to face eikä tiedotusvälineiden tai vaalimainosten kautta).
Kaikki ei tietenkään ole vain hyvää. Toisinajattelun ja nykyjärjestelmää vastustavan poliittisen vaihtoehdon järjestäytymisen problematiikkaan voimme palata myöhemmin.
Lähetä kommentti