Syyskuussa oli vuosien tauon jälkeen ihana vasemmistonaisten viikonloppukurssi. Ja tällaista siellä tapahtui, lyhyesti:
”Kuule, mitä kuulet. Näe, mitä näet. Toimi sen mukaan, minkä tiedät olevan totta.”
Syyskuun viimeisenä viikonloppuna17 eri-ikäistä naista kokoontuu vanhan myllytilan pihapiiriin, suuren metsän reunaan. Pihalla on vanhoja puita ja nuotiopiiri. Myllytila on mustavetisen Renkajoen rannalla. Joessa on edelleen myllyä varten rakennettu pato, jonka yläpuolella vesi virtaa verkkaisesti. Padon alapuolella joki syöksyy villinä koskena moniin eri uomiin.
Kosken jatkuva pauhu luo oudon äänimaiseman, jota on pakko rauhoittua kuuntelemaan. Muut mielen kohinat väistyvät ja antavat tilaa uusille ajatuksille. Pulahtaminen kylmään, mustaan veteen padon yläpuolella tuntuu avaavan alitajunnan patoja, ja mieli alkaa puhdistua. Tämä on taianomainen paikka tarinakurssille, maisema täynnä vertauskuvia.
Monen vuoden tauon jälkeen hämeenlinnalainen Naisten lukupiiri ja Valtikka järjestivät Naisten viikonlopun. ”Vuoden taitekohdassa, iltojen pimetessä ja luonnon alkaessa hiljentyä talvilepoon, on paras aika kuunnella alitajuntaa ja antaa tilaa intuitiolle”, kurssin suunnittelija Tutta Tallgren sanoo. ”Pimeys, nuotiotuli ja tarinat ovat ikivanha kolmiyhteys. Tarinat ovat lääkettä, joka tervehdyttää, eheyttää, ruokkii sielua, ja saa sisäisen elämän liikkeelle. Tarinoissa kohtaamme meitä ennen eläneiden viisauden.”
Kolkuttelua alitajunnan oveen
Viikonlopun punaisena lankana kulkee satu julmasta ritari Siniparrasta, joka murhaa vaimojaan ja säilyttää heidän ruumiitaan salatussa kellarikammiossa. Tarinaa työstetään keskusteluissa ja sosiodraaman avulla.
Sadussa ottavat mittaa toisistaan naisen psyyken pimeät ja eheyttävät voimat. Sen ratkaisut vähentävät pelkoa, ja antavat adrenaliinia juuri oikealla hetkellä. Sosiodraamassa rakennamme sadulle uuden lopun: tarina päättyy suureen sovintoon, jonka rakkaus saa aikaan.
Sadut, tarinat ja myytit ovat kolkuttimia alitajunnan oveen. Ne terävöittävät näköämme niin, että voimme erottaa pois kaiken häiritsevän ja analysoida omaa tilaamme. Nainen voi uupua kahteen suuntaan vetävien voimien välissä, ellei hän tiedosta tilaansa. Tiedostamiseen tarvitsemme paljastuksia, alitajunnan kuuntelua ja itsetuntemusta.
Parhaassa tapauksessa nainen, joka uskaltaa avata salatun kammion oven eli katsoa itseään ja ympäröivää todellisuutta silmästä silmään, pystyy kääntämään omaksi voimakseen myös häntä vastaan olleet voimat.
Unet herätyskelloina
Alitajunnan kolkuttelua jatkettiin unien parissa. Kirjailija Anita Konkka puhui alustuksessaan hyvin henkilökohtaisesti unien antamista varoituksista. ”Usein kieltäydymme tiedostamasta pahaa oloamme, mutta alitajunta on tarkkasilmäinen, se rekisteröi kaiken. Paha olo purkautuu unissa.”
Unissa käsitellään usein asioita ja tunteita, jotka ovat valveilla ollessa jääneet käsittelemättä. Monenlaisissa elämän käännekohdissa ja tilanteissa, jotka alitajunta kokee vaikeiksi, naisen unissa esiintyy miespuolinen vainooja, hiiviskelijä, rosvo, raiskaaja, keskitysleirin vartija, murhamies. Ne unet, joissa vainooja esiintyy, muistetaan hyvin.
Nainen ei välttämättä tietoisesti ymmärrä, mikä vaara häntä sisäisesti uhkaa tai minkälaisia alistavia, mitätöiviä ja julmia asenteita hän kohtaa ympäristössään, perheessä, työpaikalla tai eri yhteisöissä. ”Unet ovat herätyskelloja ja niiden varoitusääniä pitäisi kuunnella”, Konkka sanoo.
Juoksee susien kanssa
“Terveet sudet ja terveet naiset muistuttavat toisiaan”, väittää espanjalais-meksikolainen biologi ja analyytikko Clarissa Pinkola Estes, joka on tehnyt biologina kaksi susitutkimusta. Tutta Tallgren esitteli kirjaa Women who run with the wolves (Naiset jotka juoksevat susien kanssa), jossa Pinkola Estes kuvaa naisten ja susien yhtäläisyyksiä:
”Molemmat ovat kestäviä, urheita, syvästi intuitiivisia ja intensiivisesti keskittyneitä lapsiinsa (pentuihinsa) ja puolisoonsa (laumaansa). Molemmat pystyvät sopeutumaan jatkuvasti muuttuviin olosuhteisiin ja molempia metsästetään, ahdistellaan, häiritään. Molempia myös arvostetaan vähemmän kuin heidän parjaajiaan. He ovat niiden tähtäimessä, jotka haluavat vähentää kaikkea villiä sekä luonnossa että ihmisissä.”
Villinaisen arkkityyppi alkoi hahmottua Pinkola Estesille hänen tutkiessaan susia. Villinaiseksi kasvaminen on aina vaikeaa, kaiken parjaamisen ja vainon keskellä.
”Harjoittele sisäisen äänesi, intuitiosi, kuuntelemista, kysy kysymyksiä, ole utelias, nuuski”, Pinkola Estes kirjoittaa. ”Kysy, mikä on toisin kuin miltä näyttää. Näe, mitä näet, kuule, mitä kuulet ja toimi sen mukaan, minkä tiedät olevan totta.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti