torstai 18. huhtikuuta 2019

Sota-ajan sensuuri hiipii Suomeen?

Vuonna 2014 Suomeen perustettiin Mediapooli Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) yhteyteen. Kaikki Suomen vaikutusvaltaisimmat päätoimittajat eli Ylen, MTV:n, Sanoma-konsernin ja suurimpien valtavirtamedian lehtien sekä suurimpien kustannustalojen päätoimittajat/toimitusjohtajat ovat ”klubin” jäseniä. Mukana on myös Puolustusvoimien ja poliisin edustus.
Mediapooli kokoontuu säännöllisesti ja sillä on alaryhmiä, muun muassa sisältöryhmä. Nykyinen puheenjohtaja on Otava-konsernin toimitusjohtaja Alexander Lindholm ja sihteerinä Tero Koskinen, joka työskentelee Medialiitossa Eteläranta 10:ssä.
Mediapoolia rahoittaa HVK eli valtio.

Mediapoolin sivulla kerrotaan poolin tavoite kapulakielellä:
”Mediapoolin tavoite on turvata median toiminta Suomessa. Suomalainen tapa turvata huoltovarmuus elinkeinoelämän ja viranomaisten yhteistyönä on kansainvälisesti ainutlaatuinen. Poolin toiminnan ydin on tukea tiedonvälityksen teknistä varautumista kriisitilanteisiin ja varmistaa siten sananvapauden toteutuminen. Yksi Mediapoolin tehtävistä on edistää kyberturvallisuutta mediayrityksissä. Mediapoolia kiinnostavat myös informaatiovaikuttamisen ja sosiaalisen median ilmiöt.”

Ruotuväki-lehden haastattelussa 2.12.18 Alexander Lindholm sanoi:
"Poolissa on muun muassa sisältöryhmä ja hallitus, ja kaikki tekevät omaa työtään tavoitteiden eteen. Tämän lisäksi tehdään vaikuttamistyötä, kuuntelemista, koulutusta ja seurataan ylipäätään, mitä maailmassa tapahtuu."

Lindholmin mukaan Mediapoolin hallituksen kokouksissa käsitellään muun muassa informaatiovaikuttamista ja sosiaalisen median ilmiöitä.

Informaatiovaikuttamista siellä toden teolla käsitellään. Näyttää siltä, että Mediapoolin päätoimittajat päättävät, mitä tietoa mediassa Suomen kansalle jaetaan ja mistä vaietaan.

Huoltovarmuuskeskus

Huoltovarmuuskeskuksen sivulla sen tehtävä kuvataan kapulakielellä näin:
”Huoltovarmuuden keskeisin tavoite on turvata kriittisten infrastruktuurien, tuotannon ja palveluiden toimivuus siten, että väestön, talouselämän ja maanpuolustuksen välttämättömimmät perustarpeet pystytään täyttämään kaikissa olosuhteissa. Huoltovarmuus on perinteisesti merkinnyt materiaalien saannin varmistamista. Huoltovarmuustoiminnan painopistettä suunnataan entistä vahvemmin kriittisen infrastruktuurin toimintakyvyn varmistamiseen materiaalisen varautumisen lisäksi. Kriittisellä infrastruktuurilla tarkoitetaan perusrakenteita, palveluja ja niihin liittyviä toimintoja, jotka ovat välttämättömiä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ylläpitämiseksi.”

Otapa siitä selvä, mitä tuo tarkoittaa.
Tavallisen kansan mielissä huoltovarmuuskeskuksen toiminta kuuluu sota-aikaan.

Nato turvaamassa Suomen huoltovarmuutta

Mediapoolin kanssa samoihin aikoihin Nato-maat perustivat Helsinkiin hybridiosaamiskeskuksen. Sen toiminta ja henkilöstö on suurimmaksi osaksi salaista, mutta on kai selvää, että hybridikeskus käy hybridisotaa eli tuottaa propagandaa ”vihollista” vastaan. Ei ole epäselvää, kuka Naton hybrissodankäynnin vihollinen on. Se käy ilmi myös Mediapoolin ohjaamista valtamedian uutisista.
HVK:n sivulta löytyy mielenkiintoinen kappale, joka kytkee Suomen huoltovarmuuden Natoon. Kappaleessa Kansainvälinen toiminta/Naton rauhankumppanuus sanotaan:

”Rauhankumppanuuden keskeisiin tavoitteisiin kuuluu sotilaallisen ja poliittisen yhteistyön ohella yhteiskunnan siviilisektoreiden valmius ja infrastruktuurien toimivuus. Siviilivalmiuden yhteistyössä kiinnitetään huomiota elintärkeiden hyödykkeiden sekä palveluiden tuotantoon ja logistiikkaan, infrastruktuuriin sekä valmiussuunnittelun systematiikkaan ja menetelmiin.”

HVK on siis yhteistyössä Naton kanssa ja sillä on myös oma edustaja Naton pääkonttorissa.
Huoltovarmuuskeskuksen (ja sen Mediapoolin) yläpuolella on vielä Turvallisuuskomitea. Se kuulostaa sota-ajan organisaatiolta. Se muodostuu ministeriöiden ja tasavallan presidentin kansliapäälliköistä ja sillä on oma sihteeristönsä. Jokin aika sitten kansliapäälliköt ilmoittivat, mitä seuraavan hallituksen on tehtävä. Esim. Yle ja Hesari julkaisivat kansliapäälliköiden viestin näkyvästi. Näin se käskytysketju kulkee.

Viime vuosina valtavirtamediamme uutissisällöt ovat yksipuolistuneet ja yhdenmukaistuneet. Kriittiset äänet on pyritty vaientamaan ja leimaamaan eri mieltä olevat valemedioiksi, Venäjän agenteiksi tai vihapuhujiksi. On näyttänyt siltä, että vaikutusvaltainen Mediapooli muodostaa käytännössä sensuurin, jollaista harjoitetaan yleensä vain sota-aikana.


Ei kommentteja:

Bolivia palasi tielle kohti sosialismia

Evo Moralesin 1997 perustama laajapohjainen ryhmittymä nimeltään Liike kohti sosialismia (Moviemento al Socialismo, MAS) voitti Boliviassa ...