Pääsiäispyhien aikaan kaksi vuotta sitten olin matkalla Kuubassa, ensimmäisen ja ehkä ainoan kerran elämässäni. Kuuba-Seuran kokoama ryhmämme kierteli maata pikkubussilla kahden viikon ajan viiden provinssin alueella.
Maata tuli nähtyä kohtuullisesti. Tosin Varaderon kuuluisa turistiranta, USA:n mafian muinainen lymypaikka, jäi näkemättä. Mitäpä näkemistä siinä olisikaan: espanjalaisten rakentamia hotelleja, hiekkarantaa ja kuppiloita, kaikki täynnä turisteja kuten muuallakin. Miksi lentää niin mielenkiintoiseen maahan kuin Kuubaan makaamaan rannalla?
Pääsiäisestä ei näkynyt Kuubassa jälkeäkään: ei tipuja, pupuja, kirjavia munia eikä pappien johtamia pääsiäiskulkueita, joita nykyään on myös luterilaisissa maissa. Ihmiset elivät pitkänäperjantaina normaalia arkea. Eikä köyhässä maassa ole varaa pistää rahaa sellaiseen turhuuksien turhuuteen kuin pääsiäiskoristeet.
Tähän joku ”Kuuban tuntija” tietysti huomauttaa, että uskontohan on siellä kielletty. Vaan eipä ole. Katolinen kirkko toimii siellä vapaasti, vaikka ei ole yhtä suosittu kuin muutamissa muissa latinalaisen Amerikan maissa. Kirkkoja ei ollut matkamme varrella tuhkatiheään, mutta oli kuitenkin.
Paavi teki virallisen vierailun Kuubaan vuonna 1998. Kun tämä edellinen paavi taannoin kuoli, Fidel Castro piti tv:ssä muistopuheen (jota meilläkin uutisissa ihmeenä siteerattiin) ja julisti Kuubaan viiden päivän suruajan.
Katolisuus on suurin uskontokunta, mutta kaikkein yleisin lienee afrikkalaisperäinen heimouskonto, santería. Sen rituaalit, taiat, esineistö ja kotialttarit kuuluvat kuubalaisten arkeen kiinteästi. Turistikin niihin törmää, jos on silmät auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti