torstai 26. helmikuuta 2009

Historiallinen yleiskaavan selätys

Tänään Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta päätti äänin 5 - 4 hylätä Etelä-Mustavuoren virkistysalueelle suunnitellun asuinalueen. Vau!

Uusi lautakunta kuunteli asukkaita, asiantuntijoita ja järjestöjä ja myös ymmärsi kuulemansa. Tämä kuullun ymmärtäminen on ollut vaikeutena aikaisempina vuosina.

Voittanut palautusehdotus on sanasta sanaan Pro Mustavuori -liikkeen vaatimus:

"Kaupunkisuunnittelulautakunta katsoo, että Pohjois-Vuosaaren kaava-alueet on säilytettävä nykyisenkaltaisessa ulkoilu- ja virkistyskäytössä. Asiaa tarkastellaan uudestaan seuraavien yleiskaava- ja osayleiskaavaprosessien yhteydessä."

Kuulin myös, että tämä lautakunta ei kyllä koskaan rakenna Mustavuorelle talon taloa. Valitettavasti lautakunnant vaihtuvat neljän vuoden välein, mutta silloin on jo toinen aika ja Sipoossa kaavat valmiina valtavalle asukasmäärälle.

Yleiskaavan kaataminen Mustavuoren osalta on historiallinen asia. Se vaati sitkeän viiden vuoden valistustyön. Ja kyllä "auktoriteettien" kaataminen vaati rohkeutta nuorilta lautakunnan jäseniltä. Voittaneen ehdotuksen teki 21-vuotias Matti Niemi (sd) - hyvä Matti!

Ja kiitos kaikille kansanliikkeessä mukana olleille!

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Muukalaisviha roihuaa internetissä

Puoluejohtaja Timo Soini on tuskastunut. Hän ei enää jaksa toistella joka kadunkulmassa ”en ole rasisti, en ole rasisti”. Uskotaan, uskotaan. Mutta sen siitä saa, kun lähtee Suomen Sisun kanssa marjaan.

Perussuomalaisten listoilta viime kunnallisvaaleissa pääsi läpi henkilöitä, joiden puheita ja kirjoituksia ennen pidettiin rasistisina. Nyt nämä herrat ovat opettaneet julkisuudessa ja varsinkin internetissä, että ei me olla rasisteja, vaan ”maahanmuuttokriittisiä”.

En kannata nimittelyä puolin enkä toisin. Sisukkaat suomalaiset voisivat myös lakata nimittelemästä maahanmuuttajia halventavasti.

Perussuomalaisten huima menestys - jossain gallupissa puolue on jopa ohittanut Vasemmistoliiton - johtuu tietysti monista tekijöistä, mutta maahanmuuttokriittisyys on varmasti yksi syy. Menestys ikään kuin purskautti esille suomalaisten pinnan alla kyteneen vihan muukalaisia kohtaan ja teki sen ilmeisen ”salonkikelpoiseksi”.

* * *
Kaikille avoin ja sensuurista vapaa internet on oiva foorumi tällaisen vihan purkauksille. Joku on jopa väittänyt, että suomalaisen rasismin kasvun maaperä olisi pitkälti juuri internetissä. Netissä saa julki juttuja, joita mikään lehti ei painaisi.

On helppoa perustaa vaikkapa Facebookiin vihamielisiä sivustoja. Sivulle Auttakaamme somali-ystävämme takaisin kotiin liittyi nopeassa tahdissa 20 000 jäsentä, useimmat oman naamakuvansa kanssa. Somalivihan vastaiseen ryhmään Autetaan rasisti-ystävämme avaruuteen on liittynyt 16 000 jäsentä. Jos nämä kaksi Facebook-ryhmää olisivat edustava otos kansasta, meillä olisi seuraavien vaalien jälkeen perussuomalainen hallitus.

Eduskunnan käsittelyyn äskettäin tulleet ulkomaalaislain pienet muutokset saivat muukalaisvihan netissä oikein kunnon roihuun. Muutoksia vastaan perustetun nettiadressin on allekirjoittanut noin 30 000 sisukasta suomalaista - nopeassa tahdissa tämäkin. Erityisesti adressissa vastustetaan ”humanitaarisen suojelun” käsitettä. Sic!

Maahanmuuttovastaisuus internetissä taitaa olla vanhempikin ilmiö, en vain ole törmännyt siihen. Lasten ja nuorten suosimassa IRC -galleriassa oli ollut viime eduskuntavaalien vaalikoneessa maahanmuuttoon liittyvä kysymys. 60 prosenttia vaalikoneen kävijöistä suhtautui kielteisesti maahanmuuttajiin. Vaalikoneessa kävi noin 200 000 nuorta. He olivat todennäköisesti 18 vuotta täyttäneitä - sitä nuoremmat tuskin viitsivät tylsiä vaaliehdokkaita kelata. IRCin ylläpitäjä hämmästeli tätä äskettäin aamu-tv:ssä ja kyseli, mikä nuorison kasvatuksessa on mennyt pieleen.

* * *
Tohtori Jussi Halla-ahon kirja Kirjoituksia uppoavasta Lännestä tulee myyntiin maaliskuun alkupuolella. Bensaa vihan liekkeihin, ennustan. Minulla on kyllä hämmästyksen sormi ihmetyksen suussa muukalaisvihamielisyyden laajuuden edessä - mitä voimme tehdä?

maanantai 16. helmikuuta 2009

Köyhä kansa voitti rikkaat Venezuelassa

Venezuelassa oli 15.4. kansanäänestys vaaleilla valittavien virkamiesten virkakausien rajoitusten poistamisesta, mukaan lukien presidentin virka. Virkakaudet oli aikaisemmin rajoitettu kahteen. Ilman tätä perustuslain muutosta presidentti Hugo Chavezin kausi olisi päättynyt jo vuonna 2012. Tämä olisi ollut uhka alkuvaiheessa olevan bolivaarisen vallankumousprosessin jatkumiselle Venezuelassa.

Hallituksen muutosehdotus sai kansanäänestyksessä yli 54 prosentin kannatuksen. Se poisti rajoitukset virkamiesten ehdolle asettumisesta. Chavezin ja hänen kannattajiensa jatko riippuu tietysti siitä, saavatko he seuraavissa vaaleissa enemmistön.

Kansanäänestys koski presidentin lisäksi myös vaalilla valittujen kuvernöörien, kansanedustajien, pormestarien ja neuvonantajien virkakausien määrää.

Venezuelassa äänestettiin laajemmasta perustuslakiuudistuksesta jo vuoden 2007 lopulla. Tuolloin uudistuksia ehdotettiin perustuslain 69 artiklaan. Presidentin virkakausien rajoitusten poistaminen oli myös mukana ehdotuksessa. Uudistus kaatui hiuksen hienosti, vain muutamalla kymmenellä tuhannella äänellä.

Äänestysprosentti laski vuoden 2007 kansanäänestyksessä verrattuna presidentin vaaleihin 2006, kun 1,7 miljoonaa Chavezin kannattajaa jäi kotiin. Oppositio oli pelotellut köyhää kansaa mahtavalla propagandakampanjalla. Kaikki vanhat kliseet ”sosialismipeikosta” kaivettiin naftaliinista ja tarjoiltiin kansalle. Oppositio väitti muun muassa, että sosialismissa lapset otetaan pois vanhemmilta kasvatettaviksi valtion kouluissa.

Nyt chavistat saivat takaisin nuo 1,7 miljoonaa äänestäjää. Myös oppositio lisäsi kannattajiaan puolella miljoonalla äänestäjällä. Äänestysvilkkaus nousi lähes 70 prosenttiin.

Venezuelan kansa on edelleen pahasti jakautunut kahtia. Oppositiolla on hallussaan valtaosa mediasta ja sillä on täysi sananvapaus. Chavezin mustamaalaus ja tehokkaat uhkailu- ja pelottelukampanjat jatkuvat mediassa.

Yksi maailmalle levitetty valhe on, että Venezuelassa ei ole sananvapautta. Maailman valtamedia nielee tämän ilomielin ottamatta selvää, mikä sylttytehdas näitä ”uutisia” tuottaa.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Mustavuoren luontoalue säästettävä lyhytnäköiseltä ahneudelta

Mustavuoren monimuotoinen luontokokonaisuus Pohjois-Vuosaaressa on ainutlaatuinen helmi Helsingissä. Sen luonnon monimuotoisuus perustuu kallioperän erikoislaatuisuuteen, joka poikkeaa koko muusta Helsingistä. Yleensä kallioperä on graniittia tai gneissiä. Vain Mustavuorella on tuli- ja tuhkaperäisiä, metamorfoosisia kivilajeja sekä runsaasti kalkkia ja siitä syntynyttä marmoria.

Kahden miljardin vuoden takaisista tapahtumista alueella todistavat näkyvissä olevat tyynylaavakalliot, joita syntyy vain tulivuoren purkauksissa.

Suomen Ympäristökeskus on todennut koko Mustavuoren metsäisen kallioalueen
valtakunnallisesti arvokkaaksi maiseman- ja luonnonsuojelun kannalta sekä biologisesti erittäin arvokkaaksi. Uudenmaan kallioalueitten kartoitus julkaistiin vuonna 2004.

Mustavuoren eteläosa, ns. Pohjois-Vuosaaren asemakaava-alue, on seudullinen ulkoilualue, jossa ulkoilee Liikuntaviraston vuoden 2001 laskelman mukaan 53 000 ulkoilijaa vuodessa. Tämän alueen rakentaminen ei siis ole paikallinen asia.

Rakentaminen poistaisi tuhansilta nuorilta jännittävät kalliot ja korpia, lehtoja, niittyjä ja soita sisältävän monipuolisen luontokoulun, joka on myös linnustoltaan ainutlaatuisen rikas. Korvaavaksi virkistysalueeksi ehdotettu autio täyttömäki ei korvaa nuorille tätä luontokoulua eikä metsäharrastuksia voi myöskään siirtää luonnonsuojelualueelle.

Kaavoitusalue toimii suojavyöhykkeenä Naturaan merkitylle luonnonsuojelualueelle, Mustavuoren lehdolle. Jos nykyinen massaulkoilualue poistetaan asukkaitten käytöstä, Helsingin arvokkain lehto tallautuisi ihmisten tahattoman kulutuksen alle.

Suunnittelualueella on geologisten ja luontoarvojenarvojen lisäksi muinaismuistolain nojalla suojeltuja tykkiteitä ja linnoituslaitteita sekä mm. vanha marmorikaivos. Museovirasto teki kesäkuussa 2008 esityksen Mustavuoren alueen liittämisestä valtakunnallisesti arvokkaitten historiallisten alueitten luetteloon (VAT).

Mustavuoren monin tavoin arvokas alue on kaavoitetava kokonaisuudessaan luonto- ja virkistysalueeksi.

Allekirjoita tämä adressi osoitteessa
http://www.adressit.com/mustavuorenpuolesta

lauantai 7. helmikuuta 2009

Täyrellisiä ollahan, ainakin melkein

"Me pohojanmaan tyttäret, moomma sellaasia notta meirän kans on niin heleppua olla, saa olla justhin niinku me sanomma! Emmä mekään kumminkaa täyrellisiä oo, meiltä puuttuu heikkouret!"

Tämä mainio mietelause löytyi eräästä blogista. Se nauratti kovasti. En tiedä oliko nauru itseironiaa vai vanhingoniloa - olen nimittäin kotoisin Savon ja Karjalan rajalta, Punkaharjulta. Sehän on tietysti virhe - muitten vaan ei omasta mielestäni.

maanantai 2. helmikuuta 2009

Presidenttejä kansalaisyhteiskunnan tapaamisessa

Maailman sosiaalifoorumin yhdeksäs kokoontuminen oli Brasiliassa, Belemissä 27.1. - 1.2.2009. Tapahtumassa oli yli 100 000 osallistujaa.

Maailman sosiaalifoorumi muodostaa vastapainon Sveitsin Davosissa järjestettävälle Maailman talousfoorumille. Toisin kuin talousfoorumissa sosiaalifoorumissa käsitellään muun muassa maailman ympäristökysymyksiä, yleismaailmallista ruokaturvallisuutta, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa.

Sosiaalifoorumi on kansalaisjärjestöjen kokoontumispaikka. Yleensä siellä ei valtioiden korkeinta johtoa nähdä, mutta Etelä-Amerikan presidentit tekevät tässä poikkeuksen. Brasilian sosiaalifoorumiin osallistuivat mm. Brasilian presidentti Luis Inacio Lula da Silva, Venezuelan presidentti Hugo Chavez, Bolivian presidentti Evo Morales, Ecuadorin presidentti Rafael Correa, Paraguayn presidentti Fernando Lugo ja Chilen presidentti Michele Bachelet.

Kansanliikkeiden valtaan nostamat presidentit eivät siis aseta itseään kansalaisyhteiskunnan yläpuolelle, vaan ovat luontevasti osa sitä.

Aiempia maailman sosiaalifoorumeita on järjestetty vuodesta 2001 alkaen Brasiliassa (kolme kertaa), Intiassa, Venezuelassa, Malissa, Pakistanissa ja Keniassa. Niissä on aina ollut osallistujia yli 80 maasta ja tuhansista kansalaisjärjestöistä.

Foorumien kokoontumisissa vaaditaan maailmanlaajuista oikeudenmukaisuutta tunnuksella ”Toisenlainen maailma on mahdollinen”

Bolivia palasi tielle kohti sosialismia

Evo Moralesin 1997 perustama laajapohjainen ryhmittymä nimeltään Liike kohti sosialismia (Moviemento al Socialismo, MAS) voitti Boliviassa ...