maanantai 29. syyskuuta 2008

Terveyttä lähimetsästä

Luonnontilaiset kaupunkimetsät ovat vilkkaasti käytettyjä ulkoilupaikkoja ja terveyden lähteitä. Metsiä käytetään ulkoiluun yleensä sitä enemmän, mitä lähempänä asutusta ne sijaitsevat. Ne toimivat lisäksi rakennetun ympäristön melusuojana, näköesteenä, pölynsitojana ja samalla pehmentävät ja kaunistavat maisemaa.

Metsien terveysvaikutuksia on ryhdytty tutkimaan. On havaittu, että ihmisen elpyminen muun muassa stressitilasta on luonnonympäristöissä nopeampaa ja tehokkaampaa kuin rakennetuissa ympäristöissä, joihin myös ihmisen rakentamat puistot kuuluvat. Luonnossa myönteiset tunnetilat voimistuvat, keskittymis- ja suoriutumiskyky paranee, verenpaine ja pulssi laskevat ja lihasjännitys vähenee.

Näitä hyviä vaikutuksia ei tee pelkästään kaunis maisema, liikunta ja raikas ilma. Metsässä ihminen altistuu monenlaisille kemikaaleille, joita puut ja muut kasvit erittävät. Niiden vaikutuksia nyt tutkitaan.

Japanissa on syntynyt käsite ”metsäkylpy”, jolla tarkoitetaan lääkärin määräämää oleskelua metsässä. Japanilainen professori Miyazaki on kokeissaan osoittanut, että metsässä oleskelu vaikuttaa lukuisiin ihmisen kehon toimintoihin aina sydämen toiminnasta hormoni- ja sisäeritykseen saakka.

Jokainen tietää omasta kokemuksestaan, että luontoympäristö vaikuttaa elvyttävästi myös psyykkiseen hyvinvointiin. Muun muassa Tanskassa käytetään metsässä kävelyä terapiamuotona masennuksen hoidossa. Kunpa nuoret löytäisivät terveelliset metsäharrastukset!

Helsingissä on vielä jäljellä näitä ilmaisia ”lähiterveyskeskuksia”, mutta rakentaminen uhkaa monia virkistysalueita. Luontotyypeiltään monimuotoinen, arvokas Mustavuoren aluekin aiotaan raiskata rakentamalla.

Tällä hetkellä Helsingillä on käytettävissä runsaasti rakennusmaata. Keskustassa on Vuosaaren sataman vapauttamat alueet ja Lounais-Sipoossa lääniä riittää. Jäljellä olevat kaupunkimetsät pitää siis säilyttää kestävän kehityksen mukaisina lähivirkistysalueina, myös tuleville sukupolville.

lauantai 27. syyskuuta 2008

Mihin ihmeeseen tappavia käsiaseita tarvitaan?

Sisäministeri Anne Holmlund on esiintynyt tiuhaan mediassa viime päivinä. On järkyttävää kuulla hänen lepsuja lausuntojaan Kauhajoen joukkosurmasta. Holmlund lupaa ”selvittää” asioita. Aikaa olisi ollut selvittää ja tehdäkin jotain jo Jokelan tragedian jälkeen, kun lähes vuosi on kulunut. Mutta mitään ei tehty vastaavan tapauksen ennalta ehkäisemiseksi.

Tänä vuonna Suomessa on myönnetty jo 63 000 aseenkantolupaa, suunnilleen saman verran kuin edellisenäkin vuonna. Jokelan surmista ei siis otettu opiksi, ainakaan tässä asiassa. Suomessa on yksityishenkilöillä kolmanneksi eniten aseita maailmassa asukasta kohden. Miksi ihmeessä? Se ei ole sivistysvaltion politiikkaa.

Nyt on jo kiire tiukentaa aselakeja eikä vain ”selvittää asioita”. Holmlundin olisi pitänyt jäädyttää uusien lupien myöntäminen käsiaseisiin välittömästi Jokelan surmien jälkeen, aselainsäädännön tiukentamiseen saakka - tai viimeistään Kauhajoen tragedian jälkeen. Mihin ihminen tarvitsisi kiireellisesti käsiasetta? Ei mihinkään. Poliisin ohjeita lupakäytännössä olisi myös voitu pikaisesti tarkentaa.

Vapaamielistä aselainsäädäntöä kannattavat ampumaurheilun harrastajat. On kuitenkin huomautettava, että maalitaulua ei tarvitse tappaa. Tarkkuusammuntaa voidaan harrastaa muillakin kuin tappavilla käsiaseilla, muun muassa vaarattomilla ilma-aseilla.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Laman pitkä ja surullinen varjo

Tänään puhutaan Kauhajoen murhenäytelmästä, ja myös vajaa vuosi sitten tapahtuneista Jokelan koulusurmista. Pääministeri puhuu hurskaasti yhteisöllisyydestä - mistä sen nyt tähän hätään yhtäkkiä polkaisee?

Yhteisöllisyys syntyy pitkän ajan kuluessa, jos on olemassa sille otollinen ilmapiiri. Mutta Suomessa ei ole ollut. Jo 1980-luvulta alkaen on korostettu kilpailua, menestystä, yksilöllisyyttä ja rahaa, kovia arvoja. Vaatimaton elämä, jossa pyritään elämään mahdollisimman vähän kuluttaen, on ollut halveksittavaa.

Kuulin radiosta, että lasten ja nuorten kouluterveydenhuolto ja mielenterveyspalvelut ovat jääneet laman aikaisten leikkausten tasolle. Tasoa ei ole koskaan korjattu. On tolkutonta, että lapsi tai nuori joutuu odottamaan jopa puoli vuotta pääsyä mielenterveyspalvelujen piiriin.

Ahne yhteiskunta kulkee kohti tiensä päätä - mutta miten paljon uhreja pitää syntyä ennen kuin rahaa löytyy lasten ja nuorten auttamiseen riittävän ajoissa? Rahaa terveyspalveluihin ja heti!

maanantai 22. syyskuuta 2008

Vaalipäällikköni Sissi Kiisseli


Nimitin tänään vaalipäällikökseni Sissi Kiisselin. Hän on energinen, vilkas, nopea, aikaansaapa ja sosiaalinen.

Sissi on neljä kuukautta vanha kissanpentu. Se on hallinnut suvereenisti minun pientä huusholliani puolitoista kuukautta.

Sissi on tarkastanut paperipinoni levittämällä ne lattialle. Se rakastaa kukkia. Kuivakukat ovat parhaita, koska ne rapisevat ja hajoavat helposti. Kuivakukkakimppuni ovatkin nyt tuusannuuskana pölyimurin sisuksissa.

Alussa Sissi halusi aina osallistua tekstien tekoon hypäämällä tietokoneen näppäimistölle, kun aloitin työt sillä. Pikanäppäimillä se sai aikaan pientä hämminkiä. Vähitellen se kuitenkin oppi, että haluan tehdä tekstini ihan itse enkä tarvitse vaalipäällikköni apua. Nykyisin se käy levollisena päiväunille, kun siirryn tietokoneen ääreen. Tuossa se nyt pysyy pitkän tovin eikä siitä saa leikkikaveria, Sissi tuumii.

Välillemme on syntynyt lämmin riippuvuussuhde. Kun teen kotoa lähtöä, Sissi raivostuu. Se tuntee lähdon merkit: tavarat reppuun, ulkokengät jalkaan, päällystakki henkarista. Se hyökkailee eteisessä ympäriinsä kuin hullu. Kun avaimet kilahtavat taskussa, se ryntää ulko-ovelle salaman vauhdilla ja linnottautuu siihen. "Tästä ovesta et mene ilman minua!" se naukaisee. Sitten on minun vuoroni tehdä salaman nopeita harhautusliikkeitä, että pääsen ovesta ulos.

Tällä tarinalla haluan kertoa myös sen, että Helsinki-listojen koko vaalikampanja tehdään talkootyönä. Palkattua työvoimaa ei ole, kun se kehittyvien maakuntien tukikaan ei ole meitä muistanut eivätkä grynderit ole kiinnostuneet.

perjantai 19. syyskuuta 2008

Tyhjää täynnä oleva ongelmajäte




YLE TV1:n järjestämä kunnallisvaalien aloitustempaus 18.9. Narinkka-torilla Helsingissä kääntyi mielessäni tragikoomiseksi symboliksi koko vaalisirkukselle.

Ehdokkaista koostuvan yleisön yläpuolella lillui koko ajan sakea ilmapallojen kumpupilvi. Oli Toivoa ja Reilua, koti-Suomea ja välillä hiukan kevään vihreää kamppailemassa ilmatilasta. Sinivalkoinen Perus sotkeutui Toivoon ja Vasemmistoliiton punainen pallo leppäkerttuihin. Naurettava markkinanäkymä sai Antti Pesosen huomauttamaan, että ilmapalloille pitäisi säätää haittavero. Kannatan.

Ilmapallot ovat kuin ovatkin hyvä symboli suurten puolueitten vaalikampanjoille. Tyhjää täynnä oleva, helposti puhkeava kupla, josta jää jäljelle vain maatumatonta jätettä.

Siellä täällä ilmapallojen seasta erottui keltaisia SKP:n plakaatteja, joissa oli oleellisen tärkeää asiaa: 850 euron perusturva, pääomatulot verolle, peruspalveluja ei saa karsia, kenkää kapitalisteille. Virkistävää, vaikka plakaatit olivat eduskuntavaalien teemoista. Olin ylpeä siitä, että SKP ei markkinoi politiikkaansa tyhjää täynnä olevalla ongelmajätteellä.

Ilmapallojen lisäksi puolueet jakavat karkkeja. Ota karkki, pistä suu makeaksi, ja unohdat jonot terveyskeskuksissa, lakkautetut koulut ja palvelumaksujen korotukset! Hymyillään kun tavataan! Oletko muuten huomannut, että kokoomuksen mainoksissa Toivo on kirjoitettu samanlaisella kirjasintyypillä kuin Karl Fazerin nimmari siinä klassisen sinisen suklaalevyn päällä?

Kaikki puolueet siirtyvät ison harppauksen vasemmalle vaalien alla. Kokoomus jopa loikkaa näissä vaaleissa kommunistien vanhan tunnuksen ”leikkisän” käytön alle ja siteeraa Kommunistista manifestia, hiukan muunnellen.

Puoluetoimistoissa toki tiedetään, mitä kansa ajattelee. Ihmisille ei voi kertoa tulevista palvelujen ja sosiaaliturvan leikkauksista, äänethän siinä menisi.

Narinkka-torilla esiintyneet eduskuntapuolueiden puheenjohtajat olivat tekopyhien teko-enkelien joukkio, joista jokainen on ollut kurjistamassa kuntien taloutta ja hyväksymässä KUPRUa eli julkisten palvelujen lopullista alasajoa. Nyt vaalien alla sitten ollaan ”huolissaan” julkisten palvelujen tilasta - siis omista tekosista.

Suurella vaalirahalla ja kaiken maailman kehittyvien maakuntien tuella tehty ovela, harhauttava, alitajuntaan vetoava vaalimainonta pitäisi kieltää lailla. Äänethän tässä systeemissä ostetaan rahalla. Uudessa vaalilaissa ehdokkaille sallittaisiin vain A4-kokoinen plakaatti, jossa on kuva ja ehdokkaan esittely. Lehtiin samankokoiset mainokset kaikille, ei tv-mainontaa. Se olisi tasa-arvoista ja demokraattista.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Sairaat lapset jonossa

Jouduin viime lauantaina viemään lapsenlapseni Lastenklinikalle röntgeniin. Opettavainen reissu, kun ei näitä lapsen hoitoon viemisiä ole muutamaan kymmeneen vuoteen enää kohdalleni osunut.

Emil-poika oli kaverinsa kanssa harrastanut vaarallista, mutta suosittua urheilua: yrittivät kaataa jalkapallomaalia. Se painaa pojan mukaan 60 kiloa.

"Me saatiin se jo lentämään ainakin kahden metrin korkeuteen", poika kehui, "kun kaaduin siihen alle ja huomasin, että maali putoaa jalan päälle. Sain vedettyä jalkaa pois sen verran, että se osui jalkaterän kohdalle. Onneksi oli tukevat lenkkarit."

Terveyskeskus epäili murtumaa ja antoi lähetteen röntgeniin lasten ja nuorten sairaalaan Töölöön.

Poliklinikalla oli aamulla klo 10 aikamoinen vilske. Sairaita tai kehitysvammaisia lapsia oli jonossa pilvin pimein. "Me tultiin tänne jo klo 8, mutta röntgen aukeaakin vasta klo 12", eräs äiti tuskaili.

Jonotettiin ja jonotettiin, lääkäriin, röntgeniin ja taas lääkäriin. "Miksi täällä on vain yksi lääkäri, vaikka on noin paljon tyhjiä huoneita?" Emil ihmetteli. Käytävällä oli tosiaan useampia vastaanottohoneita tyhjillään - ei ollut enempää lääkäreitä työvuorossa.

Emilillä oli vain neljä pientä jalkapöydän luiden murtumaa, joten kipsiä ei tarvittu. Kyynärsauvoilla ja tukisiteellä pärjäilee seuraavat viikot. Päästiin pois jo klo 14.30, kun ei tarvinnut jonottaa vielä kipsaukseen. Emil oli kyllä aika kuitti, meinasi nukahtaa taksiin. Hän lupasi, ettei enää ikinä yritä kaataa jalkapallomaalia.

Päivittäin poliklinikoilla jonottelee sairaita lapsia ja vanhuksia, kaiken päivää. Se on epäinhimillistä. Terveenäkin on tuskallista istua odottamassa tunnista toiseen.

Näistä jonoista ovat vastuussa ne päättäjät, jotka haluavat säästää terveydenhuollossa.

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Mitä tekisit miljoonalla eurolla päivässä?

Helsingin kaupunki tuottaa voittoa noin miljoona euroa päivässä - myös sunnuntaisin.
Viime vuonna voittoa tuli 363 miljoona euroa ja se siirrettiin johonkin epämääräiseen "toimintarahastoon".

Mitä tällä rahalla voisi saada? Vaikkapa ilmaisen joukkoliikenteen. Se maksaisi vain 100 miljoonaa lisää per vuosi. Vähemmän maksaisi, jos lapsille ja nuorille 15 vuoteen saakka sekä eläkeläisille yli 65 v. annettaisiin bussikortit.

Vanhusten hoitoon ja kotipalveluun saataisiin palkattua lisää henkilökuntaa. Terveyskeskuksiin voitaisiin perustaa lähipalvelupisteitä eikä olemassa olevia tarvitsisi lopettaa.

Mitä sinä haluaisit tehdä, jos olisit kaupungin päättäjä? Kerro minulle.

tiistai 9. syyskuuta 2008

Latinalaisen Amerikan talous porskuttaa hyvin

Kehitysyhteistyön Palvelukeskuksen Kepan Globaaliuutiset raportoi syyskuussa, että ”Latinalaisen Amerikan talous porskuttaa hyvin”. Talouskasvu jatkuu alueella jo kuudetta vuotta ja näkymät ovat edelleen hyvät. Länsimaat sen sijaan kärvistelevät taantuman kourissa. Miksi ihmeessä talousnäkymät ovat kääntyneet tällä tavalla päälaelleen?

YK:n alueellinen talouskomissio Cepal povaa Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 4,7 prosenttia. Globaaliuutiset ei osaa kertoa syytä tähän. Talous se vaan porskuttaa, ja se siitä.

"Maailmantalouden heilahteluista selvitään nyt aiempaa helpommin Latinalaisessa Amerikassa", Kepa raportoi, ”vaikka vauraan maailman talousvaikeudet uhkaavat hiukan hidastaa vauhtia”. Miksi ihmeessä ”vauras maailma” on talousvaikeuksissa, mutta Latinalainen Amerikka porskuttaa?

Läntisissä teollisuusmaissa ollaan edelleen kiinni uusliberalismissa. Julkisia palveluja karsitaan, (erityisesti sosiaalisektorilla), valtion omistuksia yksityistetään, ylikansallisille yrityksille annetaan etuuksia ja luonnonvarat vapaasti riistettäväksi, epätasa-arvon annetaan kasvaa, köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Tämä ei näytä olevan kovinkaan kestävää kehitystä. Onhan se jo nähty - myös Latinalaisessa Amerikassa - että uusliberalistinen talouspolitiikka johtaa aika ajoin talousromahduksiin, inflaatioon, valtion velan kasvuun, konkursseihin, riippuvuuteen pörssiheilahteluista.

Tätä mekanismia Latinalaisen Amerikan uudet vasemmistohallitukset ovat lähteneet rikkomaan 2000-luvulla. Ensiksi irtauduttiin Kansainvälisestä valuuttarahastosta ja Maailmanpankista ja niiden määräyksistä talouden hoidossa. Alettiin sen sijaan suosia alueellista yhteistyötä ja integraatiota. Sitten kansallistetaan luonnonvarat, laajennetaan julkista sektoria, tuetaan köyhiä ruoka-avulla ja kehitetään sosiaaliturvaa.

”Talouden ylijäämä, julkisen talouden aiempaa parempi hoito, valtion velan väheneminen ja sen ehtojen helpottuminen sekä huomattavat valuuttavarannot ovat saaneet YK:n talouskomission mukaan aikaan sen, ettei alue ole kansainvälisen talouden heilahteluille yhtä altis kuin ennen”, Cepal toteaa. Tämä toteamus romuttaa myytin, että vasemmisto ei osaa hoitaa valtiontaloutta.

Alueen maista huonoimmin talous makaa Meksikossa, jossa on edelleen oikeistolainen hallitus. Talouskasvuennuste on vain 2,5 prosenttia. Tätä selitetään sillä, että Meksiko on enemmän riippuvainen laman koettelemista länsimaista. Sen vienti suuntautuu 90-prodenttisesti Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.

Koko alueen viime vuosina kokema talouskasvu on kohentanut työllisyyttä. Työttömyysaste aleni vuosina 2003 - 2007 kolmen prosenttiyksikön verran, Cepal laskee. Tämän vuoden työttömyysasteeksi se arvioi 7,5 prosenttia.

Cepal varoittaa kuitenkin vielä yhdestä uhasta, johon Latinalaisen Amerikan valtiot eivät voi omalla toimillaan vaikuttaa - paitsi parantamalla edelleen kohisten nousevaa talouttaan.

”Kansainvälisen talouden heikkeneminen kutistaa rahasummia, joita ulkomailla työskentelevät kansalaiset lähettävät kotiin Karibialle ja Latinalaiseen Amerikkaan. Vaikutus on jyrkin El Salvadorissa, Haitissa, Hondurasissa, Jamaikassa ja Nicaraguassa, joiden bkt:sta rahalähetykset muodostivat viime vuonna 17 - 30 prosenttia”, Cepal raportoi.

Mutta eipä aikaakaan, niin tämäkin ongelma poistuu. Tulevaisuudessa Latinalaisen Amerikan maista lähetetään rahaa köyhille sukulaisille länsimaihin. Jos maanosan hyvä kehitys saa rauhassa jatkua...

torstai 4. syyskuuta 2008

Sairaanhoitajien parempi vaalikone

Toisin kuin YLE (ks. alla) Sairaanhoitajaliitto tekee terveydenhuollon vaalikoneessa selkeät kysymykset ehdokkaille, ilman sarvia ja hampaita tai kieroja taka-ajatuksia.

Kysymyksiin oli tosi helppo vastata 'täysin samaa mieltä' (tai päinvastoin) ja puolustaa vastauksillaan julkisia palveluja, rahan ja henkilökunnan lisäämistä terveydenhuoltoon sekä kannattaa terveydenhuollon henkilökunnan palkkauksen ja työolojen parantamista.

Selkeää ajattelua sairaanhoitajilta, jotka ovat kysymykset laatineet. Yhtä helppoa kuin minulla ei ole sellaisella ehdokkaalla, joka oikeasti kannattaa terveydenhuollon yksityistämistä, budjettien karsimista ja hoitohenkilökunnan alipalkkausta. Vaalien alla kun kukaan ei uskalla karvaansa näyttää ja sellaista linjaa kannattaa.

Vaalien allahan kaikista tulee vasemmistolaisia - ja tämä bluffi on tähän mennessä mennyt läpi!

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Ylen vaikia vaalikone

YLE pyytää kunnallisvaaliehdokkaita vastaamaan vaalikoneensa kysymyksiin jo nyt. YLEn kysymykset ovat varmaan fiksuimmasta päästä, mutta muutamiin oli vaikea vastata. Yksi esimerkki.

Kysymys: "Helsingin asuntopulan vuoksi Lounais-Sipooseen pitää rakentaa ensisijaisesti kerrostaloja"

Olenko siis täysin samaa mieltä, jokseenkin samaa mieltä, jokseenkin eri mieltä vai täysin eri mieltä, kun:

- mielestäni Helsingissä ei ole omistusasuntopulaa, niitähän on myymättä aika paljon ja grynderit pistävät jäihin uusia projekteja, kun kauppa ei käy
- Helsingissä on kyllä huutava vuokra-asunto- ja tukiasuntopula
- kukahan helsinkiläinen ostaisi Sipoosta kerrostaloasunnon? No, ehkä jokunen.
- toisaalta on kestävän kehityksen mukaista rakentaa tiiviisti julkisen liiketeen, erityisesti (metro)radan varrelle.

Sipooseen pitää rakentaa kaikenlaisia taloja, kerros-, rivi- ja pientaloja, mutta tuo "ensisijaisesti kerrostaloja" on kyllä utopiaa - ellei Helsinki itse rakennuta Sipoota täyteen vuokrakerrostaloja. Tämäkin on utopiaa.

Sipooseen pitää rakentaa kaikenlaisia asumistyyppejä, omistus-, osaomistus- ja vuokrataloja. Lisäksi jotain uutta, esimerkiksi yhteisöasumiseen sopivia taloja.

Mitäpä tuohon vaalikoneeseen vastasin? Katso YLEn vaalikoneesta, kun se aukenee syyskuun lopulla.

tiistai 2. syyskuuta 2008

Fidelin viisaus

Viime viikonlopun Vastavirta-festareilla jouduin yllättäen pitämään pienen alustavan puheenvuoron seminaarissa "Latinalainen Amerikka ja 2000-luvun sosialismi". Pääluennoitsija oli sairastunut.

Toinen alustaja, espanjalainen feministi ja kommmunisti Maite Mola oli valmistanut alustuksen 2000-luvun sosialismista eurooppalaisesta näkökulmasta, joten minulle jäi koko Latinalainen Amerikka, semmoinen pikku juttu. Mitä siitä voisi sanoa lyhyesti? Tämä kysymys kiersi alitajunnassa koko lauantaipäivän, kun osallistuin festarin aktiviteetteihin. Illalla sitten kirjoittelin paperille 15 minuutin latsauksen Latinalaisen Amerikan kehitykseen viimeisen 50 vuoden aikana.

Lähdin liikkeelle kansojen kärsimyksistä, kun maassa jos toisessakin oli raaka sotilasdiktatuuri, ihmisiä vangittiin, kidutettiin ja heitä "katosi" - mikä käytännössä tarkoittaa salaista teloitusta ilman oikeudenkäyntiä.

Mahtava pohjoinen naapuri USA pönkitti näitä itselleen hyödyllisiä hallituksia ja osallistui monenlaisilla vehkeilyillä edistyksellisten hallitusten kaatamiseen, jopa presidenttien murhaamiseen. Chilen tapahtumat muistetaan Suomessa parhaiten. Salvador Allende syöstiin vallasta ja murhattiin 11.9.1973.

Toki USA hallitsi "takapihaansa", kuten siihen aikaan sanottiin, taloudella. Parhaat viljelysmaat olivat jenkkien suuryritysten hallussa ja siellä viljeltiin banaaneja, kahvia ym. rikkaille länsimaille. Luonnonvaroja riistettiin häikäilemättä.

Kansat kuitenkin taistelivat sortajiaan vastaan. Tuohon aikakauteen kuuluvat monet aseelliset sissiliikkeet, kun muuta mahdollisuutta ei ollut. Diktatuureissa ei toden totta järjestetty rehellisiä, vapaita vaaleja.

Maanosa vielä joutui uusliberalistisen talouspolitiikan koelaboratorioksi 1970-luvulta alkaen. Ja hyvin koe onnistui: köyhät köyhtyivät ja rikkaat rikastuivat - tämähän on tuon talousopin kova ydin.

Kaiken tämän keskellä, välillä ilman yhtään tukijaa läntisellä pallonpuoliskolla, veljeskansojen joukossa, Kuuban vallankumous ja kansa kestivät. Se antoi toivoa sorron alla kärsiville ihmisille.

Sitten tapahtui ihme: viimeisen kymmenen vuoden aikana vasemmistolainen hyökyaalto on pyyhkäissyt yli Latinalaisen Amerikan. Laajat kansanrintamat ovat nostaneet valtaan toinen toisensa perään eri asteisen vasemmistolaisia hallituksia ja presidenttejä.

Mistä tämä ihme sai alkunsa?

Venezuelassa laaja kansanrintama nosti laskuvarjojoukkojen everstiluutnantin Hugo Chavezin presidentiksi 1998 lopulla. Heti ensi töikseen hän matkusti Kuubaan Fidel Castron puheille. Jaha, se menikin Kuubaan eikä Yhdysvaltoihin, hyvä juttu, tuumi köyhä kansa. Chavezin politiikasta ei vielä kellään ollut tietoa - tuskin hänellä itselläänkään. Tiedettiin vain, että hän on hyväsydäminen mies ja köyhien puolella.

Tuosta käynnistä alkoi näiden kahden miehen lämmin ystävyys ja tiivis kanssakäyminen. Chavez ravasi Kuubassa jatkuvasti tapaamassa opettajaansa ja "isäänsä" kuten hän itse sanoo. Tänä päivänä everstiluutnantti Chavez rakentaa 2000-luvun sosialismia omassa maassaan ja levittää ideoitaan koko Latinalaiseen Amerikkaan. Eläköön Fidelin viisaus!

Seminaarista muodostui lämminhenkinen solidaarisuustilaisuus Latinalaisen Amerikan kansoille ja Kuuban vallankumoukselle.